tiistai 29. joulukuuta 2015

On seuraamuksia ja "seuraamuksia"

Sananvapaus on muuttunut viime vuosina maassamme. Sosiaalisessa mediassa voi helposti kommentoida ihan omalla nimellä ihan mitä vaan ajattelematta sen kummemmin seurauksia. On myös yllättävää tarkkailla tuleeko seurauksia vai silitelläänkö vain päätä.



Ennen joulua Rajat kiinni ryhmässä facebookissa Martta Petman kirjoitteli näin:


”Syljen niiden puuroon”, ”Joku hartaus niillä... Poltan sen kirkon”, ”Saatana yksikään mutiainen tulee sanomaan mitään”.

Kirjoittelun seurauksena Martta hyllytettiin Tikkurilan seurakunnasta.

Helsingin sanomille Petman kertoi seuraavaa:

”En tiennyt, että ne menee jakoon ryhmän ulkopuolelle. Mutta nehän on vain kirjoituksia, en mä oikeasti mitään kirkkoa menisi polttamaan!” hän vakuutti.





Kesällä kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti facebookissa näin:


I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.

Kuka muistaa millaisen seuraamuksen Immonen sai? Minä en muista!





16.12.2015 Kansanedustaja Laura Huhtasaari twiittasi:


”Ihmisoikeudet on perustettu suojelemaan siviilejä, ei terroristeja, sotarikollisia tai rikollisia.”

Hesarin haastattelussa hän avasi twiittinsä sisältöä näin:

”Ihmisoikeudet on tarkoitettu heikoille, kuten vauvoille ja vammaisille, jotka tarvitsevat suojelua. Myös turvapaikkajärjestelmä on tarkoitettu siviileille, se on ihmisoikeuksien hengen mukaista.”

Ihmisoikeudet Huhtasaari määrittelee samaisessa haastattelussa seuraavasti:

”Se on hyvin laaja käsite. On menty vähän yli, kun tuntuu, että sekin on ihmisoikeuskysymys, pääsevätkö homot joissain maissa naimisiin. Päivähoidon rajauksissakin vedotaan lasten oikeuksiin.”

”Jokaisella ihmisillä on tietyt oikeudet, mutta se vaihtelee myös maittain. Suomessa voi olla enemmän ihmisoikeuksia kuin jossain muussa maassa, jossa ei ole toimivaa sosiaaliturvajärjestelmää tai muuta vastaavaa.”

Huhtasaaren kommenteista on päätelty, että ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille. Siltä tosiaan maallikonkin silmin kommentit näyttää.

Ennen vuoden vaihtumista Laura Huhtasaari, kansanedustaja peukutti facebookissa vastaanottokeskusten polttamisen puolesta. Laura myöntää virheensä ja sai valtavasti tsemppiviestejä kannattajltaan.

Mitä seurauksia kansanedustaja Huhtasaari sai?






Meidän 13-vuotias repäisi myös somessa kirjoittamalla:

Leevi on rasisti!

Kyllä, Leevi oli huudellut koulussa pitkin vuotta mm. "läski neekeri, etkö jaksa kovempaa juosta" tai "hei neekeri, onko teillä kotona edes sänkyjä vai nukutko lattialla, eiks neekerit tee niin". Opettaja oli yrittänyt asiaan puuttua. Äitinä en jaksanut, koska tyttäreni ja mieheni kanssa olemme jo niin tottuneita tähän.

Millaisia seuraamuksia saimme?

Leevin äiti muiden matamien kanssa uhkasi meitä lastensuojeluilmoituksella, olihan tyttäreni kirjoittanut Leevin oikean etunimen nettiin. Sähköpostiini tulvi viestejä, kuinka huonosti kasvatettu lapseni on ja, miten hänestä voi aikuisena tuollaisen käytöksen johdosta tulla rikollinen.

Ja kirsikkana kakun päällä Leevin äiti tuli kuin raivotar huutamaan minulle koulun pihassa kymmenien ihmisten edessä, kuinka ikävä ihminen minä olen. Minulla on äitinä huono asenne ja niin edelleen. Huuto loppui vasta siinä vaiheessa, kun mieheni puuttui peliin ja sanoi Leevin äidille, että asioista voidaan keskustella sitten, kun rouva rauhoittuu. Perään ko madame huusi vielä, että toivottavasti ei enää koskaan joudu minua tapaamaan.

Minulle selvisi hyvin äkkiä kyllä, mistä Leevi oli käytöstapansa oppinut.

Sananvapaus ja seuraamukset eri tilanteissa ovat hyvin erilaatuisia.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Terveisiä Li Anderssonille

Viimepäivinä on saanut yhden, jos toisenkin poliitikon facebookseiniltä lukea analyysejä hallituksen maahanmuuttopoliittisiin linjauksiin liittyen. Jokainen on seuraamani poliitikko on herännyt kirjoittelemaan puheenvuoroja turvapaikanhakijoiden puolesta. Hieno homma! Haluaisin tuoda kuitenkin esille muutamia faktoja, joita kohtaa ihan päivittäin moni perhe ja kyllä, väitän että emme ole kiinnostaneet poliitikkoja pätkääkään. Kuka puhuisi myös tavallisen monikulttuurisen perheen puolesta? Erityisesti haluan vastata Li Anderssonille, koska hän on törkyviestien takia sulkenut kommentoinnin omalla facebookseinällään. Li Andersson kirjoittaa seinällään linjauksista näin: "Tämän lisäksi tehdään heikennyksiä turvapaikkajärjestelmään. Perheenyhdistämisen kriteerejä tiukennetaan, edellytyksenä "ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista". Terveiseni Lille: Perheenyhdistämisessä kriteereinä on jo toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista. Tässä pakolaisneuvonnan faktaa nykytilanteesta: Toimeentuloa edellytetään muilta kuin suojelua saavilta Muilta kuin kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneilta, Suomen kansalaisilta tai täällä työskenteleviltä EU-kansalaisilta ja heidän puolisoiltaan vaaditaan tiettyä toimeentuloa, jotta perheenjäsen voi saada oleskeluluvan Suomeen. Toimeentuloedellytys koskee myös kansainvälistä suojelua saaneita, jos perhe on muodostettu perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen. Maahanmuuttoviraston taulukossa esitetään suuntaa-antavat euromääräiset toimeentuloedellytykset: Henkilö 1. aikuinen 1000€/kk, 12 000€/vuosi 2. samaan talouteen kuuluva aikuinen 700 €/kk, 8400€/vuosi 1. alaikäinen perheenjäsen 500€/kk, 6000€/vuosi 2. alaikäinen perheenjäsen 400€/kk, 4800€/kk Näin ollen esimerkiksi kaksi alaikäistä lastaan ja puolisonsa Suomeen haluavalta perheenkokoajalta edellytetään 2 600 euron kuukausituloja. Meidän perheen kohdalla kunta-alalla työskentelevänä matalapalkkaisena naisena tienasin viime vuonna perheenyhdistäessämme huikeat 8 euroa kuukaudessa enemmän kuin vaadittu 2000 euron bruttotuloraja oli. Jos hallituksen esitys menee läpi niin lähihoitaja, siivooja tai toimistosihteeri ei voi rakastua schengenalueen ulkopuolelta kotoisin olevaan henkilöön. Li jatkaa: "Tilapäisillä oleskeluluvilla ja perheenyhdistämisten kriteereiden tiukentamisella asetetaan tänne muuttaneet jatkuvaan epävarmuuden tilaan ja heikennetään edellytyksiä kotoutumiselle merkittävästi." Me menimme naimisiin reilu vuosi sitten mieheni kanssa. Meitä kuulusteltiin Sisä-Suomen poliisilaitoksella kolmen vuoden seurustelun jälkeen kolme tuntia kuin rikollisia. Poliisi katsoi, että seurustelumme oli kestänyt niin vähän aikaa. Toinen meistä odotti kuulustelua samassa aulassa, jossa odotti kuulustelua myös ihmiset, jotka olivat syytettynä rikoksesta. Meidän rikoksemme oli siis rakastua ja halu perustaa perhe. Kolmen tunnin kuulustelun päätteeksi odotimme kuukauden päätöstä, joka onneksemme oli myönteinen. Mieheni sai oleskeluluvan vuodeksi, mutta kukaan viranomaisista ei onnitellut siitä saatikka naimisiinmenosta. Joulun jälkeen olemme tilanteessa, jossa haemme jatkolupaa perheellemme, joka toivottavasti kolahtaa ongelmitta. Tästä ruljanssista huolimatta mieheni on oppinut suomenkielen kurssilla 9 kuukauden aikana puhumaan suomenkieltä siten, että pystymme jo kommunikoimaan selkosuomella tilanteessa kuin tilanteessa. Maahanmuuttokeskustelu on kiihtynyt kiivasta vauhtia viime kesästä, syynä oli turvapaikanhakijoiden virta. Keskustelun tiivistyessä toivoisin, että te samalla puolella olevat poliitikot ette unohtaisi meitä, jotka emme ole turvapaikanhakijoita. "Me emme ole kumiveneessä ylittämässä merta, mutta jalkamme eivät kuitenkaan pysyneet kuivina" Toivoisin, että ei toista kertaa tarvittaisi tällaista kriisiä ennen kuin asioista voi puhua asioina.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mitä tapahtuu, kun jaat kirjoituksesi rasisminvastaisille sivuille?

Joku aika sitten kirjoittelin digitalisaatiosta maahanmuuttajan näkökulmasta. Lisäsin tekstini luettavaksi facebookiin Rasmus ry:n sivuille. Rasmus on valtakunnallinen rasismin ja muukalaispelon vastaista työtä, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia edistävien tahojen ja toimijoiden verkosto ja yhdistys. Rasmuksen ylläpitämillä facebooksivuilla ajattelin olevani turvassa, sillä ryhmässä vastustetaan rasismia. Yhtään oksennusviestiä en ollut blogiini liittyen saanut aiemmin. Ihme ja kumma en ole saanut yhtään herjaavaa viestiä muutenkaan, vaikka jokseenkin äänekkäästi olen ollut mukana maahanmuuttajien asioissa. Sain julkaisuni alle kannustavia viestejä Rasmuksen sivuilla. Kiitettiin tärkeän asian esille nostamisesta. Joku oli lukaissut muitakin kirjoituksiani ja piti niistä. Olin otettu. Olen pitänyt blogia lähinnä siksi, että kirjoittaminen helpottaa omaa oloani. Kun kirjoitan "vääryyksiä" ylös niin verenpaineeni laskee. Muutaman tunnin päästä kännykkääni alkoi tulla useita sähköpostiviestejä. Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi: Kaksikulttuurinen lapsi on puoliksi maahanmuuttaja. Adoptoidut kokonaan suomalaisia ihonväristä riippumatta. Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi: Väitätkö että kiusaaminen tuli yllätyksenä? Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi: Missä se apu luuraa kun valtio joutuu laittamaaan omaa rahaa jopa 500 miljoonaa euroa näihin tulijoihin. Villasukkien kutominen ei ole auttamista vaan harrastus. On myös kerrottu, että refugee welcome porukan auttamishalu on alkanut hiipua kun tv-kamerat on sammutettu. Rahan tarve ei silti lopu ja valtio joutuu kaivamaan omaa rahapussiaan. Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi: Lidlissä ei ole lihatiskiä ja jääkiekkoa ei tuona päivänä tullut. . Olipas hölmö tarina. Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi: Neekerin nussija Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi: Musuneekerin patja! Miksi rasisminvastaista ryhmää ei moderoida? Miksi se pidetään julkisena? Onko pakko yrittää dialogiin ihmisten kanssa, jotka kutsuu herjaavilla nimityksillä ihmisiä? Ja hei, minä en ole ainut, joka on saanut ahdistavia viestejä Rasmus-ryhmässä kirjoittelun jälkeen. Mv-lehti mm. nappaa jatkuvasti Rasmuksen seinältä juttuja lehteensä. Voisiko facebookiin perustaa turvallisen alustan keskustelulle?

lauantai 7. marraskuuta 2015

Nenäpäivä 2015

Perustettuani Refugees Welcome Keski-Suomi ryhmän olen saanut kutsuja mennä puhumaan monikulttuurisuudesta ja turvapaikanhakijatilanteesta erilaisiin tilaisuuksiin. Kutsuja satelee siinä määrin, että on en ehdi vastata jokaiseen pyyntöön.

Nenäpäivänä sain kutsun mennä puhumaan tyttäreni kouluun. Tottakai otin kutsun ilolla vastaan! Olen tahkonnut 13 vuotta päätäni seinään koulujen ja päiväkotien kanssa siitä, että asioista on puhuttava. Lasten ja nuorten kanssa on keskusteltava eikä vain tuudittauduttava siihen, että monikulttuuruset lapset hoitavat homman pelkällä läsnäolollaan. Miksi asioista pitää puhua? No, koska en äitinä kestä enää yhtään tilannetta, jossa tytärtäni on joku koulukaveri kutsunut neekeriksi tai muuta vastaavaa.

Ei riitä, että koulun senälle maalataan maailmankartta ja voidaan ratsastaa sillä vuosikymmeniä eteenpäin. En myöskään veronmaksajana laittaisi lanttiakaan siihen, että Jyväskylään tuodaan junalla luennoimaan Jani Toivola tai Wilson Kirwa. Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään noita herroja vastaan. Päinvastoin minusta he tekevät hyvää ja tärkeää työtä! Pointtini onkin se, että meillä on jokaisella pitäjällä maahanmuuttajia tai muita monikulttuurisentaustan omaavia ihmisiä, vaikka millä mitalla ja heillä voisi kaikilla olla jotain arvokasta sanottavanaan.

Koululla törmäsin juuri ajatteluun, jota en voi sietää. Monikulttuurisuus näkyy koulumme arjessa päivittäin, sanoi eräs opettajista kahvipöydässä. Ai niinku miten? (mietin mielessäni, ääneen en pohtinut, koska en halunnut latistaa tunnelmaa). Mietin mielessäni; Ai siks, kun täällä on lapsia erimaista tai siksi, kun täällä on kieliluokkia. Vastaus tuli ennen kuin ehdin ajatella loppuun saakka. Meillä on mm. maahanmuuttajien valmentavan opetuksen ryhmä. Ah, mahtavaa, ajattelin. Sehän tekee koulusta tosi monikulttuurisen ja rikkaan.

Yhteiskuntaopintunnille tuli parikymmentä 15-vuotiasta nuorta. Aloitin puheeni kertomalla siitä, miten paljon asenteet ovat Suomessa kiristyneet heidän elinaikanaan. Miten 2000-luvun alun perheeni kokemien positiivisten kysymysten tulva on muuttunut kadulla huuteluihin.

Neekeri, kuiskasi joku poika toiselle. En välittänyt vaan jatkoin sepustustani. Jatkoin tarinaani käyttäen esimerkkejä turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Kysyin nuorilta, mikä on heille omassa kulttuurissaan niin tärkeää, että haluaisivat jakaa sen jollekin tänne tulleelle turvapaikanhakijalle tai maahanmuuttajalle. Tytöt eturivissä olivat aktiivisia, he miettivät esim. musiikin ja ruoan yhteyttä omaan kulttuuriinsa. Pojat takarivissä supattivat ja opettaja käski heitä puhumaan ääneen. KOSKENKORVA, joku huusi. Sen mä haluaisin jakaa mamuille, suomalaisen juomakulttuurin.

Annoin nuorille mahdollisuuden kysymyksiin. Miksi tänne otetaan terroristeja, kysyi yksi pojista. Hän perusti väittämänsä lukemaansa lehtijuttuun Hesarissa. Olen iloinen, että tuo poika uskalsi kysyä ääneen ja saimme hyvän keskustelun aikaiseksi.

Huomaatteko? Onko puhuminen tärkeää? Näkyykö monikulttuurisuus koulun arjessa niin paljon, että riittää pelkkä läsnäolo? Ei riitä! Koin, että tein eilen jotain arvokasta. Sain edes muutamalle nuorelle selitettyä asioita omien kokemusteni kautta.

Illalla olin iloinen siitä, että tyttäreni koulu vietti Nenäpäivää tehden erilisia asioita. Surullinen olin, koska kuulin kuinka moni koulu oli sivuttanut aiheen täysin ja mahdollisuus opettaa suvaitsevaisuutta ja solidaarisuutta jätettiin TAAS kerran käyttämättä!

lauantai 31. lokakuuta 2015

Hurraa digitalisaatio

Hallituksemme kärkihankkeisiin kuuluu digitalisaation edistäminen. Kaikki pitää tapahtua netissä verkkopankkitunnuksilla. Se säästää resursseja ja on helvetin tehokasta.

Voit esimerkiksi varata poliisilaitokselta ajan passihakemuksen käsittelyä varten verkossa, hakea Kelan etuuksia tai seurata omia terveystietojasi Kanta.fi palvelussa. Netpostiin saat tilinauhasi, joita ei enää paperisena toimiteta sinulle kotiin.

Jos olet alaikäisen lapsen huoltaja et voi tutustua lapsesi terveystetoihin Kanta.fi palvelussa. Lapsellasi, kun tuskin on verkkopankkitunnuksia. Jos olet menettänyt luottotietosi ei pankkisi välttämättä myönnä sinulle verkkopankkitunnuksia ja et siis ole digitalisaation näkökulmasta tasavertainen kansalainen.

Jos olet maahanmuuttaja saat taistella pankkien kanssa tilinavaamisesta, pankkikortin saamisesta ja vielä verkkopankkitunnuksien saamisesta. Ilman pankkikorttia maksat laskusi pankin kassapalveluissa, jossa veloitetaan 5 euroa siitä, että maksat laskusi. Sitten, kun saat pankkikortin voit käydä pankin tai kaupan aulassa maksamassa laskusi päätteellä, joka on myös maksullista.

Härskeintä on, että esimerkiksi Aktia pankki Jyväskylässä ei halunnut meidän perheen tilejä pankkiinsa, koska puolisoni ei osannut tiliä avatessaan suomenkieltä. Aktiassa palvellaan suomen- ja ruotsinkielillä ja he eivät suosittele pankkinsa käyttämistä tulkin kanssa. Aktian asiakaspalveluun tuumasin, että koska teille ei siis raha kelpaa niin meidän miljoonat lepää muualla.

S-pankki, kaikkien suomalaisten osuuskaupan oma lahja Suomelle ei myöskään anna avata tiliä, jollei sinulla ole suomen passia tai henkilökorttia. Suomalaisella sosiaaliturvatunnuksella ei siis ole tässä asiassa mitään arvoa. Eli minun puolestani Prisma saa tästä eteenpäinkin halpuutta hintoja ja jakaa ämpäreitä, vaikka ilmaiseksi. Me käydäänkin vain Lidlissä!

Nordea pankki ottaa asiakkaakseen maahanmuuttajan mukisematta ja lupaa palveluitaan jopa englanninkielellä. Kuinka sitten käykään, kun varaat ajan englantia osaavalta virkailijalta. Hän puhuu leveää Keski-Suomen murretta sanomatta sanaakaan palvelukielellä, jolla olet aikasi varannut. Tilin saat avattua jopa ensimmäisellä käynnillä. Pankkikorttia odotat kuukausia. Sinun pitää pystyä näyttämään luotettavuutesi. Ettet vaan pese rahaa, siirtele rikollisliiganrahoja ulkomaalaisille pankkitileille ja muuta jännää. Et siis saa ihan tavallista Visa electron korttia.

Alaikäiselle lapselle sitä oikein mainostetaan kotiin saakka. Tule ja hae korttisi nyt, tuosta noin vain. Lapsella sattuu olemaan suomen passi. Sinä, melkein nelikymppinen et sitä saa. Reilua ja loogista? Ministeri Bernerillä valuu rahat veroparatiisiin ja hän saa tilin, kortin ja pankkitunnukset. Kuka epäilee hänen rahojen puhtautta? Reilua ja loogista!

Verkkopankkitunnuksia odotat puoli vuotta. Saat ne vihdoin ja opettelet niiden käyttöä. Päätät tehdä Kelan työmarkkinatuki hakemuksen verkossa. Mitä tapahtuu? Error, not available. Soitat Kelan palvelunumeroon, jossa kerrotaan, että  heillä ei ole tiedossa käyttökatkoja. Kysyt soittaessasi voiko tilanne johtua siitä, että kyseessä on maahanmuuttajan asia ja Kela Kerttu vastaa, että kaikilla on samanlaiset oikeuden käyttää verkossa olevia asiointipalveluita. Ehkä nettiselailimesi on vain vanhentunut. Yrität päästä palveluun eri selaimella. Error! Meinaat soittaa Dna:lle ja antaa tulla suorat sanat näistä helvetin 4g yhteyksistä.

Soitat uudelleen Kertulle. Kela Kerttu kehoittaa käymään pankissa. Samalla huomaat, että olet käyttänyt verkkopankkitunnuksistasi suuren osan pelkkien errortilojen jumittamiseen.

Seuraavana päivänä jonotat pankissa. Pääset palvelutiskille, jossa sinulle kerrotaan, että koska olet maahanmuuttaja ja heidän järjestelmänsä käyttää (valitettavasti) automaattisesti kohdallasi tekaistua henkilöturvatunnusta!!!! MITÄ, MIKSI?????  Siis, koska olet maahanmuuttaja sinä et voi käyttää ( puoli vuotta odottamiasi) verkkopankkitunnuksia esim. poliisin, netpostin, kanta.fi:n tai Kelan palveluissa.  Voit palata asiaan, kun sinulla on suomalainen henkilökortti.

Hurraa digitalisaatio!

Onneksi voit edes käydä Jyväskylän Ikeassa. Onhan sulla sentään pankkikortti, Siellä, kun ei käy käteinen!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Ei tainnut tietää tyttö

Madamella meni hermot pari viikkoa sitten ihan totaalisesti. Eräs tuttavani huuteli somessa, että hänen lapsensa joutuu olemaan homeisessa koulussa, koska PAKOLAISET tulee väkisin. Minä väitän, että kukaan ei halua jättää kotiaan, perhettään ja rakentamaansa elämää huvikseen.

Suomi kuuluu maailman rikkaimpien maiden joukkoon. Jos meillä ei ole varaa auttaa nyt, millon sitä varaa on? Milloin me olemme riittävän rikkaita? Joidenkin mielestä tuskin koskaan. Suomalaiset pelkää kulttuurinsa puolesta. Pekka Haavisto sanoi kymppi uutisissa yhtenä iltana, että ei meidän kulttuuri voi olla niin heikko. Ei muutama tuhat pakolaista voi olla kulttuurillemme uhka. Olen Pekan kanssa täysin samaa mieltä.

Minua on syytetty vihervassarikukkahattufemakkomädättäjäksi, ei minua lempinimi pahenna. Haluaisin saada sen hatun ja toivonkin, että seuraava nimittelijä lahjoittaisi minulle kukkahatun. Olen kuitenkin lopen uupunut siihen paskaan, mitä ihmiset jauhaa. Väitetään, että pakolaiset saa tukia tuhansia euroja kuukaudessa. Pakolaiset vie naiset, työpaikat, ei huoli apua vääräuskoisilta jne.

Olen kyllästynyt syyttelyyn siitä, että en saisi auttaa ulkomaalaisia vaan pitäisi auttaa ensin suomalaisia. Minun perheeni on monikulttuurinen. Miksi en saisi auttaa perhettäni? Mistä syyttelijät tietää, että en auta suomalaisia? Huomenna olen lähdössä 75-vuotiaan mummoni kanssa virkistysmatkalle pääkaupunkiin. Saattaa olla, että matkalla mummo kutoo villasukkaa jollekin pakolaiselle lahjaksi. Eikö tämä ole sitä lähimmäisen rakkautta?

Kyllästyin niin paljon, että perustaa täräytin viime viikolla Refugees Welcome- Keski-Suomi ryhmän facebookkiin. Ennen ryhmän perustamista hain kovasti kannustusta parilta rautaiselta rouvalta, sain tsemppiä ja tukea, joten oli aika toimia.

Ensin soitin Spr:lle ja kysyin voinko perustaa ryhmän ja saanko AUTTAA jossain asiassa. Punainen risti yllättyi positiivisesti siitä, että joku haluaa auttaa. He yllättyivät, että puhelussani en tiedustellut, mitä kulkutauteja pakolaiset levittää tai pitääkö tyttäret lukita pirttiin. Minä taas yllätyin heidän yllättymisestään.

Refugees Welcome - Keski-Suomi ryhmässä on tällä hetkellä 788 jäsentä. Eilen pidimme ensimmäisen ryhmän kokouksen Jyväskylän monikulttuurikeskus Gloriassa. Matkalla kokoukseen ajattelin, että paikalle tulee ehkä muutama aktiivinen ihminen. Paikalle tuli laskujen mukaan nelisenkymmentä ihmistä!!!! Mukana oli maahanmuuttajia, pakolaisia, suomalaisia miehiä, naisia, perheenäitejä, muslimeja, kristittyjä, lapsia. Kaikilla meillä oli yhteinen nimittäjä; me kaikki haluamme auttaa. Osalla oli mittava kokemus auttamistyöstä. Joku oli ollut vuosia tukihenkilönä, joku jakoi ruokaa vähävaraisille säännöllisesti, joku veti vapaa-ajalla lasten kerhoja. Osa suunnitteli majoittavansa pakolaisia omiin koteihinsa.

Tulin siis siihen johtopäätökseen, että ei halu auttaa ole uusi. Ihmiset auttavat ja ovat aina auttaneet toisiaan. Nyt ihmiset vaan verkostoituvat. Pidättelin kokouksessa onnen kyyneliä ja illalla tirautin muutaman kotona.

Tänään minulle on sadellut haastattelupyyntöjä, halutaan tehdä henkilökuvaa lehteen, olen antanut haastattelun radioon ja alueuutisiin. Media on kiinnostunut todella siitä, mistä tämä auttamisen halu kumpuaa.

Eilen eräs ystäväni kysyi minulta Refugees Welcome palaverissa, että ymmärränkö edes, mitä olen tehnyt. Jos katson viikon elämääni taakse päin, niin voin vain sanoa; ei tainnut tietää tyttö. Meillä on käsissämme tällä hetkellä jotain niin arvokasta ja ainutlaatuista, että sitä on vaikeaa käsittää. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Milloin maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja?

Kesä on vierähtänyt ilmaistapahtumien parissa. Jyväskylässä järjestettiin kolmena peräkkäisenä viikonloppuna tapahtumat, jotka liittyivät maahanmuuttajiin.

Ensimmäisenä pidettiin Mahdollisuuksien tori kävelykadulla. Siellä esitteli toimintaansa monikulttuuriset yhdistykset. Esiintyjiksi oli valittu paikkakunnalla toimivia ryhmiä. Seuraavana viikonloppuna järjestettiin Grand bal tapahtuma, jossa juhlittiin afrikkalaisen rumpalin 10-vuotista taivalta Suomessa. Tapahtumassa oli myös basaarialue, jossa samat monikulttuuritoimijat esittelivät toimintaansa ja esiintymässä nähtiin kansainvälisten artistien lisäksi paikallisia toimijita, joiden esityksistä oli päässyt nauttimaan myös Mahdollisuuksien torilla.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Kuokkalan asuinalueella perinteikäs basaaritapahtuma, jossa taas esitteli toimintaansa samat arvokkaat toimijat, esityksien sisällöstä vastasi pitkäli samat paikalliset artistit.

Tapahtumia kävi ihastelemassa samat ihmiset. Omassa kuplassaan elävät jyväskyläläiset ihmiset, jotka eivät pelkää erilaisia kulttuureja. Keskustelu ystävien ja tuttavien kesken oli hedelmällistä. Kuokkalan tapahtumassa suunnittelimme mm. apua mahdollisesti Keuruulle tulevaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta varten.

Jokaiseen tapahtumaan osallistuin perheeni kanssa. Jokaisessa tapahtumassa törmäsimme samaan ilmiöön. Samat monikulttuurisuudesta kiinnostuneet rouvat kävivät joka kerta kysymässä mieheltäni, miten hän viihtyy suomessa. Onko hän täällä töissä, opiskelemassa, mitä hän täällä tekee? Onko hän naimisissa? Jokaisessa tapahtumassa joku rouvista olisi halunnut tarjota miehelleni kahvia, teetä tai juttuseuraa.

Mitä meille jäi mieleen? Näyttääkö mieheni henkilöltä, jolla ei ole varaa ostaa kahvia halutessaan? Eikö kahvia saa kotona?  Kannattaako tämän kokoisessa kaupungissa järjestää kolme saman tyylistä tapahtumaa peräkkäisinä viikonloppuina? Kannattaako tapahtumia jatkossa yhdistää? Keitä varten tapahtumia järjestetään, sillä tavoitteena ei ole se, että maahanmuuttaja ahdistuu maahanmuuttajille suunnatussa tapahtumassa. Maahanmuuttajaa saattaa alkaa ahdistaa. Hän miettii näyttääkö perheensä kanssa tapahtumaan osallistuessaan kovasti kotouttamisen tarpeessa olevalta.

Suurinpana kysymyksenä; Milloin maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Milloin loppuvat kysymykset, onko Suomessa kivaa? Mieheni on elänyt täällä jo muutamia vuosia. Vai, onko se niin, että koska on ihonväriltään tumma ei voi koskaan päästä eroon maahanmuuttaja statuksesta?

Tätä pohtiessani herää myös kysymys; onko lapseni sitten maahanmuuttaja joidenkin mielestä, koska hän on luomusuomalaista tummempi? Hän on syntynyt suomessa. Mistä erottaa suomalaisen vuonna 2015?

torstai 6. elokuuta 2015

Taistelu rasismia vastaan tuntuu kovin loputtomalta.

Olen jo vuosia taistellut perheeni oikeuksista. Peräänkuulluttanut koulujen rasisminvastaista työtä.
Maaliskuussa 2013 sohaisin todenteolla ampiaspesää kirjoittamalla seuraavan mielipidekirjoituksen Keskisuomalaiseen:
Tällä viikolla vietetään rasismin vastaista viikkoa. Torstaina on YK:n rasismin vastainen päivä. Ympäri Suomea on tapahtumia aiheeseen liittyen. Kotkassa julkistetaan rasismin vastaisen julistekilpailun voittaja.
Oma tyttäreni käy ala-astetta Jyväskylässä. Häntä on tummemman ihonsa takia nimitelty jo päiväkoti-ikäisenä neekeriksi, mustaksi mälliksi, apinaksi jne.
Lapseni on syntynyt Suomessa ja hän on Suomen kansalainen. Lapsen isä on kyllä maahanmuuttaja, mutta ei lapseni.
Nimittelyä on selvitelty koulussa useasti. Perheellemme on ehdotettu lapsen siirtämistä toiseen kouluun, koska siellä on enemmän maahanmuuttajia.
Kiusaajat ovat saaneet jälki-istuntoa nimittelyn vuoksi. Mikä on minun tyttäreni osa? Hän on saanut osakseen huonon itsetunnon, epävarmuuden sekä aikuisten välinpitämättömyyden. Hän ei uskalla käydä kirjoittamassa taululle epäonnistumisen pelossa vaan kertoo mieluummin unohtaneensa tehdä läksyt.
Joku opettaja on jopa kyseenalaistanut lapseni kokemuksen kiusaamisesta. ”Ei se voinut olla Pekka, joka sinulle huuteli, hän on niin kiltti lapsi”. Valehteleeko siis minun tyttäreni? Enpä usko. Olen yrittänyt kertoa avoimesti perheeni kokemasta rasismista, mutta sille on heilautettu kättä.
Tuntuu, että ne, joita ongelma ei kosketa, eivät välitä. Koulun viesti on, että kotona opittuja asenteita on vaikea muuttaa.
Viime vuonna rasismin vastaisella viikolla toimitin koululle valmiit materiaalit ja nettisivujen linkit, jotta asiasta voitaisiin puhua. Olen ehdottanut koululle rasismin vastaista toimintaa niin, että järjestäisin sen itse, mutta se ei ole sopinut.
Tänä vuonna kysyin, mitä koulu aikoo tehdä rasismin vastaisella viikolla. Lapseni koulu ei ota rasismin vastaista viikkoa huomioon opetuksessa. Jyväskylän koulujen monikulttuurisuusopinnot keskittyvät maahanmuuttajataustaisten lasten suomenkielen opetukseen.
Koulussa vietetään tällä viikolla ”ilmastoystävällistä viikkoa”, jossa puhutaan kierrätyksestä. Aihe on paljon helpompi opettaa kuin se, että meitä ihmisiä on monenlaisia.
Sanotaan myös, että rasismin vastainen työ vaatii rahaa ja sitä ei ole. Avoimesti asioista keskusteleminen ja lasten mielipiteiden sekä kokemusten kuunteleminen ei vaadi rahaa. Se vaatii kuuntelevia korvia ja aikaa.
Tuo teksti TODELLA sohaisi ampiaspesää. Tyttäreni opettaja soitti heti luettuaan lehden. Hän oli erittäin vihainen siitä, miten voin omalla nimelläni kirjoittaa noin lehteen. Hän saa nyt hävetä kaikkien muiden vanhempien edessä. Opettaja näki itsensä, vieläkään ei käynyt mielessä se, miten tyttäreni jaksaa päivästä ja vuodesta toiseen. Tuolloin kuuluin myös vanhempaintoimikuntaan. Siellä rehtori otti puheeksi kirjoitukseni; Seuraavaksi SINÄ voitkin kertoa, mitä olet viime päivinä saanut aikaiseksi. Olin aivan järkyttynyt tuosta lähestymistavasta. Kerroin vanhemmille kokemuksistamme ja äidit kävivät halaamassa minua itkunsa lomassa. Rehtorin hyökkäys perhettäni kohtaan kääntyi siis täysin häntä itseään vastaan. Vanhemmat alkoivat peräänkuuluttaa rasisminvastaista työtä koulussa.
Meidän perheemme ratkaisu oli kuitenkin koulunvaihto. 
Kaksi vuotta ala-astetta tyttäreni kävi kahden kilometrin päässä kotoamme. Lähikoulun rehtori soitti vielä ja yritti saada meitä muuttamaan mieltämme koulunvaihtoon liittyen. Hän vetosi pitkään koulumatkaan. Toisessa koulussa tyttäreni pääsi omiensa joukkoon. Koulussa oli useita maahanmuuttajataustaisia lapsia sekä kansainväliset luokat, joten hän pääsi heti porukkaan mukaan. Viimeisenä vuonna kuusi vuotta rasisminvastaisesta viikosta puhuttuani järjesti koulu ohjelmaa tänä keväänä ko. viikolla.
Ensi viikolla yläasteen alkaessa tyttäreni pääsee luokalle, jossa opetuskielenä on englanti. Lapsia on eripuolilta maailmaa. Luulen ja toivon, että tuossa yhteisössä tyttäreni ei tarvitse enää yhtään kertaa kuulla olevansa neekeri.
Minulla on unelma jatkoa ajatellen:
Minulla on unelma. Minulla on unelma siitä, että peruskoulut heräisivät monikulttuurisuuteen. Minulla on unelma, että lapseni ei tarvitsisi kuunnella koulussa olevansa neekeri. Minulla on unelma, että opettaja puuttuu vihdoin tähän. Minulla on unelma, että monikulttuurisuus koulussa on ensi lukuvuonna muutakin kuin ruokalan seinälle piirretty maailmankartta.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Ärsyttävät lokit ja aikuiset, huokaus!

Kolme lomapäivää on kulunut. Loman tarkoitus on rentoutua. Tai ainakin kaikki odottavat lomaansa kovasti, ajatuksena rentoutua.

Lähdimme porukalla lomailemaan pääkaupunkiimme, Helsinkiin. Iloksemme löysimme veturi tarjouksella halvat junaliput. Mahtava ajatus! Mamman ei tarvitse toimia kuskina ees ja taas. Junassa selvisimme Riihimäelle saakka ongelmitta. Siellä junaan nousi vanhempi rouva. Hän katsoi tuimasti miestäni ja ilmoitti kuuluvalla äänellä; SINÄ ISTUT MINUN PAIKALLANI. Minä sanoin rouvalle, että sitten meille on myyty samat paikat. Rouva tarkasti lippunsa ja totesi olevansa väärässä. Hän ei kuitenkaan muistanut pahoitella tapahtunutta. Huokaus!

Tiistaina matkasimme Suomenlinnaan omalla veneseurueella. Maihinnoustuamme koin ensimmäisen ärsyyntymiseni. Valimon vessaan oli ängennyt suuri joukko ihmisiä. Oli huuliaan maalaava cityprinsessa peilin edessä. Yhdessä vessassa Aamu ja Ilta tappeli, kumpi saa pissata ensin. Viereisestä kopista äiti komensi Aamua ja Iltaa vaatien samalla Pilviä koittamaan vielä kerran, jos se pissi tulisikin. Mietin pitäisikö itse pantata vielä hetki. Sitten alkoikin hirveä ruljanssi, kuka kädet saa ensin pestä ja jättikö Ilta laittamatta saippuaa käsiinsä. Huokaus!

Kiertelimme koko päivän Suomenlinnassa, joten meillä oli toki mukana myös eväitä. Löysimme kivan tuulettoman paikan ja latasimme kirsikat ja aprikoosit esiin. Saimme HETI ystäviä...LOKEISTA. Huokaus!

Odottelimme illalla Valimon vierasvenesatamassa kapteeniamme ja rannassa käytiin kisaa saako riippukeinussa maata nyt Eero vai Aaro. Eero sai olla kauemmin kuin minä... Huokaus!

Keskiviikkona suuntasimme raitiovaunu museoon. Siellä sai käydä istumassa ikivanhojen raitiovaunujen kyydissä, leikkiä lipuntarkastajaa ja istua ohjaamossa. Äiti; Oliver ei anna mun ajaa... Mutta, kun Matias sai äsken olla ekana.... Huokaus!

Menimme myös ratikalla Linnanmäelle. Tottakai alkoi tehdä mieli jäätelöä. Kassalla selvisin vain pienillä huokauksilla, olenhan lomalla. Jos kuitenkin toimit kassalla, olisi ihan kiva, jos sattuisit osaamaan peruslaskutoimitukset tai osaisit antaa rahasta takaisin. Ainakin yrittäisit ilman, että asiakas joutuu laskemaan puolestasi. Huokaus!

Istahdimme terassille nauttimaan kahvia ja jätskiä. Viereiseen pöytään istui isä kahden poikansa kanssa. Isä oli ostanut itselleen vohvelin kaikilla höysteillä. Lapset tuijottivat isää, joka hoki vohvelisuussaan; pojat kohta mennään pelaamaan. Kuusitoista kertaa kuultuani tuon lauseen, en tiennyt alkaisinko itkeä vai nauraa. Huokaus!

Sitten saapui ystävämme LOKIT. Kaksi lokkia yritti hyökätä jäätelööni eripuolilta. Samalla mutsi varoitti oravasta jakani juuressa. Suustani pääsi ärräpäitä ja sain toruvia katseita naapuripöydästä. Olimmehan tietty lasten elämyspuistossa. En pystynyt pidettelemään kauhuani, sillä pelkäänhän oravia maailmassa ehkä eniten. Lopulta seisoin tuolilla. Huokaus!

Viereiseen pöytään ilmestyi pari pikkupoikaa, jotka olivat keskenään Lintsillä nauttimassa lomapäivästä. Pojat olivat juuri ostaneet itselleen taksarit. Lokki otti syöksyn toisen pojan lautaselle ja puolet pojan annoksesta oli maassa. Orava hiillosti pojan jalanjuuressa. Huokaus!!!!

Jatkoimme kahvittelutuokion jälkeen Lintsin ilmaisiin laitteisiin. Yksi laitteista on mm. muksujuna pienille lapsille. Lapset jonottivat sitkeästi junan kyytiin. Lähtö kuitenkin kesti ja kesti. Miksi? No just siksi, kun isän piti houkutella Hermannia kyytiin ensin kymmenen minuuttia ja sitten Hermanni piti hakea pois, koska ei halunnutkaan matkustaa junalla. Huokaus! Lopuksi vielä piti odottaa, että Ulpu ymmärtää istua rauhassa ja ja ja ja...homma uhkasi levitä ihan palasiksi.

HUOKAUS HUOKAUS HUOKAUS HUOKAUS!!!!!

Huomenna makaan viltillä kalliolla koko päivän auringon paisteessa ja luen pokkaria, mutta auta armias, jos sataa HUOKAUS!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on tyhmiä olettamuksia!

Minulta tullaan usein kysymään erikoisia asioita liittyen perhe-elämääni. Parasta on tietenkin se, että kysyy rohkeasti. Koulussa on opetettu, ettei ole tyhmiä kysymyksiä. En voi kuitenkaan väittää, etteikö suu joskus loksahtaisi auki ja aivot hetken aikaa raksuta, että mitähän tuohonkin vastaisi. Kysymykset ovat kuitenkin paljon parempia, kuin olettamukset. Olettamuksia on vaikea korjata, kysymyksiin pystyy vastaamaan.

Kysymyksiä satelee laidasta laitaan, tässä muutama hyvin usein kuultu kysymys:

Mistä tuollaisia värikkäitä lapsia saa? Mistä lapset tulevat? Siis pitäisikö ihmiselle alkaa selittämään kukista ja mehiläisistä? Joo-o, ei tarvitse, En ole 18-vuotiaana päättänyt adoptoida afrikkalaista lasta. Kyllä tyttö on ihan mun oma. Kaakaon värisiä lapsia tulee helposti, jos musta ja valkoinen saavat lapsen yhdessä. Jotkut ovat myös sanoneet tyttärelleni, että eihän toi voi olla sun äiti. Miksi ei? Sä oot tumma ja äitis on valkonen. Ei se ainakaan voi olla sun oikea äiti. SE ON MUN ÄITI!!!! Nämä epäilijät aiheuttivat sen, että tyttäreni vietti pienenä tuntikausia peilin edessä. Hän mietti, mitä yhteistä on mummilla ja hänellä. Syntymämerkki! Luomi samassa kohdassa.

Muistan aikoinaan Keski-Suomen keskussairaalassa hoitajan olettaneen, että olen adoptoinut tyttäreni jostain päin Aasiaa. Tuohon olettamukseen, en viitsinyt edes vastata.

Suomalaiset myös olettaa, että perheeni on näyttelyesine. Tyttäreni kiharapehkoon tartutaan usein, koska kiharat on ihanat. Mitähän mieltä Matti tai Maija olisi, jos joku afrikkalainen menisi samalla tavalla koskettamaan hiuksia? Tyttäreni mielestä kiharat eivät ole yhtään ihanat. Ne ovat vaikeat hoitaa ja jyväskylästä on vaikea saada oikeanlaisia tuotteita hiuksille. Harjaaminen sattuu, jos hiuksia ei letitä menevät ne helposti rastoille. Luojan kiitos joku keksi tangle teezer harjan!!!

Kysymys, johon usein törmään on kielellinen. Miten sä jaksat pitkän duunipäivän jälkeen jutella englanniksi kotona? Jos on puhunut afrikkalaisittain englantia kohta viisitoista vuotta joka päivä niin ei se ole sen kummempaa. Hyvinhän mä jaksan oululaisia ja kempeleläisiä kavereitakin koittaa tulkita.

No, mutta miten te voitte katsoa suomalaisia ohjelmia tv:stä, jos sun mies ei ymmärrä sisältöä? Niin no kyllähän ihminen hömppäsarjoja voi seurata ihan millä kielellä tahansa ja ymmärtää siitä riittävästi. Seuraan itsekin sujuvasti wolofin kielistä saippuasarjaa ymmärtäen aivan riittävästi.

Kuka teillä kokkaa? Siis, kun se sun mies on muslimi niin tekeekö se kotona niinku mitään? Tarkoitatko siis sukupuolirooleja? Miesten -ja naistentöitä??? Nyt elämme vuotta 2015 ja kyllä mun mies siivoaa, kokkaa, silittää, pesee pyykkiä. Itseasiassa minä olen se suurpiirteinen emäntä, joka ei niin jaksa rättiä heiluttaa. Joskus mieheni silittää omia paitojaan ja naureskelee, että hänen isänsä ei koskaan itse silittänyt paitaansa vaan äiti silitti puolesta. Vastaan tähän aina, että ei minunkaan isäni koskaan silittänyt, vaan äitini silitti. Nyt emme halua tehdä samaa virhettä, jonka edellinen sukupolvi teki :)

Sitten oletetaan, että mua pitäis ärsyttää asiat. No, mutta eikö sua sit ärsytä, kun se tekee niitä senegalilaisia ruokia. Ei, minusta on mukavaa tulla kotiin, valmiiseen pöytään ja ei, en kaipaa läskisoosia. En ole koskaan pitänyt sianlihasta. No, mutta entä joulukinkku? Kai sä saat syödä joulukinkkua, vai oletko siitäkin joutunut luopumaan? En ole luopunut mistään. Kinkun vierestä minulle on jouluisin maistuneet muutenkin vain herneet.

Entäs alkoholi. Juoko sun mies? No ei, kun hän on muslimi. Minäkään en juo alkoholia. Minä en näe mitään tarvetta vetää perseitä olalle, kun lähdemme tanssimaan yökerhoon. Mieheni ei ole koskaan sanonut alkoholin käyöstä minulle sanakaan. Se, että päätin jättää alkoholin kokonaan on täysin minusta itsestäni lähtöisin. Oikeastaan olen asiasta ylpeä. Suomalaisen, kun kuuluu juoda alkoholia. Jos ei muuta niin perjantaisin on otettava saunakalja. Eihän elämässä voi olla muutoin sisältöä. Minun elämässäni on riittävästi sisältöä ilman alkoholia. Olen joutunut katsomaan sivusta liian paljon sitä tosiasiaa, mitä liiallinen alkoholinkäyttö ihmiselle tekee. Se on iso syy siihen, että itse en ota. Minä en halua, että oma tyttäreni joutuu näkemään minua perseet olalla. Se ei tee minusta erilaista. Olen kuitenkin huomannut, että se vaivaa ihmisiä. En saa enää kutsuja "bilettämään". Usein myös alkoholia tuputetaan. Kauniisti kieltäydyttyäni jaksetaan asiaa vielä ihmetellä. Työpaikalla myös usein vitsaillaan, että muslimi voi olla töissä, kun on ne kekkerit. Ei se juo kumminkaan niin ei sen tartte päästä kekkereihinkään. Nuo vitsit eivät tunnu enää miltään.

No entäs tää Ramadan? Eiks se ole kamalaa? Miten sä pystyt siihen? Pystyn mihin? Mun mies paastoaa. Se on haastavaa suomessa tähän aikaan vuodesta. Syödä ja juoda saa auringonlaskettua. Paasto alkaa uudelleen, kun aurinkonousee. Minun ei tarvitse paastota, koska minä en ole muslimi. Yritän kuitenkin kunnioittaa paastonaikaa kykyjeni mukaan.

Mitä Ramadan minulle tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että en pukeudu paljastavasti. Tosin ei minulla ole tapana minihameessa liikkua muutoinkaan. Se tarkoittaa yhteistä illallista joka päivä auringon laskettua. Se tarkoittaa perheen kanssa yhdessä vietettyä aikaa. Välillä joudun selittämään jonkun asian moneen kertaan, sillä paasto on rankkaa puuhaa. Minulle vastaavasti saa selittää asiat usein moneen kertaan oli paastoa tai ei. Jokainen lukija ihan varmasti myös miettii intiimiasioita. Auringonlaskettua saan koskettaa, suudella, tehdä ihan mitä lystää. Ei se ole sen kummempaa. Vai väitättekö, että suomalaiset juro Jukat pussaa joka päivä useasti, halaa, hellii?

Usein myös törmään siihen olettamukseen, että olen joutunut luopumaan jostain, koska olen naimisissa afrikkalaisen muslimin kanssa. Rehellisesti en keksi yhtään asiaa, josta olisin joutunut luopumaan. Mitä olen saanut tilalle olisi paremmin asetettu kysymys. Olen saanut monta uutta ystävää, monta uutta perheenjäsentä. Olen saanut monta juhlanaihetta, sillä meillä vietetään suomalaiset ja senegalilaiset juhlat. Olen oppinut laittamaan afrikkalaista ruokaa, rakastamaan afrikkalaista musiikkia. Olen oppinut keskustelemaan asioista, sillä mieheni on todellinen keskustelija, hänellä on lisänimi Valtakunnansovittelija :) Ehkä tärkeimpänä oppina olen oppinut kärsivällisyyttä.

Mitä haluan sinulle sanoa? Haluan sanoa, että KYSY! Älä oleta! Ei oikeasti ole tyhmiä kysymyksiä. Mielummin kysy hassujakin asioita, kyllä minä jaksan vastata.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Jääkaapinkorjaus vai jooga tunnit?

Facebookissa vastaani käveli Julkisten ja hyvinvointialojen liiton testi palkkojen alennuksista. Testi liittyi Espoon palkka aleen. Espoon kaupunginhallitus päättää huomenna kaupungin ruokapalvelujen kohtalosta. Vaihtoehtoina ovat yhtiöittäminen tai palvelujen pitäminen omissa käsissä. Kaupungin omasta palvelutuotannosta luopuminen tulisi johtamaan työehtoshoppailuun. Se tuntuisi merkittävästi lähes 500 Espoon kaupungin työntekijän tilipussissa. 

Palkka-alekeskustelu ei kosketa vain espoolaisia, sillä se voi tulla eteen myös sinunkin kaupungissasi. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä?

Tottakai klikkasin itseni testiin, sillä minua todellakin kiinnosti tietää, mitä palkka ale voisi omalla kohdallani tarkoittaa. 

Testiin piti ilmoittaa, mitä tällä hetkellä palkasta jää käteen ja sillä piti sitten valita, mistä luopuisi omassa arjessaan. Minulle tuli seuraavanlaisia vaihtoehtoja: 

KORJAISITKO JÄÄKAAPIN VAI LUOPUISITKO JOOGA TUNNEISTA. Siis mitä???? Kuinka moni edes harkitsee vuonna 2015 tilaavansa jääkaapille korjaajan? Gigantissa uusi jääkaappi maksaa uutena 150 euroa. Jääkaapin korjaus arvio googlettamalla pikaisesti oli 290 euroa.

VIETKÖ LAPSEN TARHAAN VAI KORJAUTATKO AUTON. Voiko työssä käyvä pienten lasten äiti tai isä valita noiden asioiden väliltä? Voiko lapsen ottaa töihin mukaan? 

POLKUPYÖRÄN HUOLTO VAI OSALLISTUMINEN YSTÄVÄN HÄIHIN. Voiko noita asioita verrata keskenään? Miten niin menisin konkurssiin osallistumalla ystävän häihin? Mitä tällä ajetaan takaa. Sitäkö, että pitäisi ostaa uusi mekko ja kallis lahja. Voin kertoa, että jos en kelpaa häihin käytetyssä mekossa ja lahjaani ei arvosteta sen rahallisesta arvosta riippumatta niin se ystävä saa sitten jättää minut kutsumatta häihinsä.

LENNOT BERLIINIIN VAI UUSI GRILLI PARVEKKEELLE. Äkkiseltään muistuu mieleen, että parvekkeella grillaaminen on usein kiellettyä. Ompa helppo valita kummasta säästäisin. Se on sitten eri asia jääkö palkastani Berliinin lentolippurahoja nytkään näppiin.

Kuka testin on tehnyt? Onko testin tekijä vieraantunut duunariarjesta? Minusta vaikuttaa siltä. Testin idea on hauska ja hyvä. Olisiko kuitenkin ollut hyvä ottaa ihan oikeita arjen esimerkkejä mukaan eikä työryhmän kabinetissa keksimällä keksittyjä vitsikkäitä ja hauskoja esimerkkejä.

Todellisuudessa minun pitää joka kuukausi valita esim. ruokakaupassa ostanko kanankoipia vai lampaanlihaa. Arvaatte varmaan kumman valitsen. Todellisuudessa pitää miettiä ennen tilipäivää tarkkaan riittääkö pyykkipulveri ja maito vielä pari päivää. En voi valita nytkään kylpyläloman ja meditaatiokurssin väliltä. Minun valintani on ostanko uuden kahvinkeittimen nyt vai vasta ensi kuussa.

Voisiko ammattiyhdistysliikkeen sankarit tulla lähemmäksi ihan tavallista kansaa? Jhl:n puheenjohtaja Eloranta tienasi vuonna 2013 122 780 euroa. Se on hyvin kaukana siitä, mitä tienaa Jhl:n tyypillinen jäsen. Jotenkin herää ajatus siitä, että haluasin etujani valvovan henkilön ymmärtävän jotain siitä, millaisia etuja hänen kuuluu valvoa. Tulkaa alas norsunluutorneistanne!

Muistakaa käydä ihmettelemässä testiä: http://www.reilumpiespoo.fi/laske.php

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Se aivoverenvuoto epäily pyytää taas särkylääkettä.

Kuutisen vuotta sitten jouduin peräänajo kolariin. Mies, joka ilmoitti poliiseille olevansa ammatiltaan poppamies ajoi 80 km/h vauhdilla liikennevaloissa töröttäessäni perääni. Selvisin niskan piiskaniskuvammalla.

Sairauslomalle jouduin kolmeksi kuukaudeksi ja vakuutusyhtiö makseli ansionmenetyksiä. Silloin Ressasi. Vakuutusyhtiö Fennia ei ollut nopeimmasta päästä. Odottelin palkkojani yli kolme kuukautta. Kuka pystyy olemaan kolme kuukautta tyhjän päällä, ilman rahaa? Pysyin tiukkana. Soittelin yhtiöön päivittäin, hiillostin, olin tosi vittumainen. Rahani sain tilille sen jälkeen, kun menin eräänä aamuna eväiden kanssa Fennian Jyväskylän toimistoon. Kerroin, että pidän leiriä aulassa niin kauan, kun rahat ovat tililläni.

Kävin säännöllisesti hierojalla ja fysioterapiassa kolarin jälkeen. Vakuutusyhtiön lääkäri oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kivut niskassa ja hartioissa ei voi olla piiskaniskuvamman aikaansaamia. En siis saanut enää hoitoa vakuutusyhtiön maksamana. 

Puolitoista vuotta kolarin jälkeen alkoi ihan yhtäkkiä jumalaton päänsärky. Särky kesti ja kesti, yltyi ja yltyi. Lopulta en pystynyt kannattelemaan omaa päätäni. Minun oli pakko lähteä sairaalaan, kun en enää kestänyt kipua. Päädyin ambulanssilla Keski-Suomen keskussairaalan jollekin pötkötys paikalle. Päivän aikana sain 23 piikkiä ahteriin, minulle tehtiin varjoainekuvaus ja selkäydinpunktio. Koko päivän ajan hoitajat puhuivat minusta nimellä; se aivoverenvuoto epäily pyytää TAAS lääkettä. Lääkäri kävi kotiuttamassa minut illalla, hän määräsi lihasrelaksanttia ja toivotti hyvää jatkoa. 

Parin tunnin päästä palasin ambulanssilla sairaalaan. Se aivoverenvuoto epäily tuli takas. Sillä on varmaan lääkepäänsärky, kun on vetänyt koko päivän kipulääkkeitä. Pakko kai se on osastolle panna. Lopulta olin viikon neurologian osastolla hoidettavana. Viikko oli karuin kokemus elämässäni siitä, kun joutuu toisten armoille. Lääkettä piti aina pyytää. Suihkussa pääsin käymään yhden kerran, kun tätini tuli minua auttamaan. Ruoka lätkäistiin pöydälle viereeni, mutta kukaan ei auttanut minua istumaan, joten ruoat jäi syömättä. En halunnut olla vaivaksi kenellekään, joten en pyytänyt hoitajilta mitään. Minun oli vaikea myöntää, että en pärjää itsenäisesti.

Tutkimuksissa ei selitystä päänsärylle löytynyt. Pääsin kotiin sillä ehdolla, että en ole yksin. Mutsi tuli hoitajaksi ja kotiutti omaan kotiin siinä vaiheessa, kun suusta alkoi päästä kirosanoja. Hän totesi tyttären olevan voimissaan.

Alkoi tutkimusrumpa. Neurologian poliklinikalla mitattiin lihasvoimaa. Sain diagnoosin; sinä olet ylipainoinen liikaa kahvia juova nainen, jolla on migreeni. Aloin harrastaa afrotanssia ja lihasvoimat palautuivat kuin itsestään.

Päänsärky yllättää aina silloin tällöin. Terveyskeskus lääkäri on oppinut kaavan, jolla toimia ja enää harvoin joudun turvautumaan sairaalahoitoon. Terveyskeskuksesta saan jopa tarvittaessa sairauslomapäivän ilman siellä käymistä pelkällä puhelinsoitolla. Se on mieletön etu migreenipotilaalle. Ei tarvitse lähteä oksentamaan taksiin ja kärsiä valoista, kun kohtauksen saa kuriin kotonakin.

Viime viikolla jysähti taas oikein kunnolla. Harmikseni tajusin, että kipu yltyy taas sellaisiin mittakaavoihin, että en pärjää enää ilman sairaalahoitoa. Viikonlopun terveyskeskuspäivystys ei houkutellut, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Sairaalassa vastaanotossa otettiin asia vakavasti. Tarjottiin heti petipaikkaa ja kysyttiin mielipidettäni siitä, mikä hoito mielestäni sopisi parhaiten. Hoitaja oli hienosti kartalla migreenin hoidosta ja ehdotti Färkkilän tippaa.

Färkkilän tippaa käytetään pitkittyneen migreenikohtauksen (status migraenosus = kipu >72h) katkaisussa ja särkylääkepäänsäryn hoidossa särkylääkevieroituksen aikana. Se koostuu indometasiinista ja hydrokortisonista: hydrokortisoni 500mg + indometasiini 200mg / 1000 ml NaCl 0.9/G5, joka infusoidaan hitaasti 12 h aikana. Tätä infuusiota käytettäessä kroonisen migreenidiagnoosin pitää olla varma ja mahdollinen keskushermostoinfektio on kontraindikaatio kortisonitiputukselle. (duodecim-lehti 2015)

Kerran aikaisemmin olen Färkkilän tipassa makoillut ja uskoin tälläkin kertaa tipan auttavan. Kipitin T- aulaan odottelemaan, että pääsisin luvatulle petipaikalle. Odotin, odotin, oksensin, odotin, palelin, oksensin. Katsoin itseäni pelistä ja en enää ihmetellyt yhtään vanhempien ihmisten paheksuvia katseita. Näytin vanhalta alkoholistilta. Aurinkolasit päässä, hiukset kampaamatta, naama valkoisena hoipuin seinistä kiinni pidellen hoitajien kopille. Sain vihaisen vastaanoton; MEILLÄ ON NYT RAPORTTI, neiti on hyvä ja odottaa rauhassa.

Tunnin hengailtuani vessan ja odotusaulan väliä pääsin petipaikalle. Hoitaja kyseli, mikä minua vaivaa ja mikä on kivun tila asteikolla 1-10. Kerroin, että pää saattaa räjähtää. Makuulla on helpompaa ja kipua sietää, silloin kipu on 7. Olo on kuin olisin juonut viikon sisään jokapäivä kännit ja nyt olisi vuosisadan krapula. ÄÄÄÄÄh, väärä vastaus! Toisin sanoen hoitaja ja lääkäri pitivät minua tuosta hetkestä lähtien alkoholistina. Pyysin saada Färkkilän tipan ja perustelin, asiaa omakohtaisella kokemuksella. Lääkärille tämä ei sopinut. Hän ei ollut kiinnotunut neurologian effica lehdeltä löytyvistä potilastiedoistani. Hän halusi antaa minulle ihan tavallisia särkylääkkeitä.

Olin vastahakoinen tähän vaihtoehtoon, joten lääkäri totesi hyvin yksiselitteisesti, että jos hoito ei kelpaa niin voin mennä kotiinkin. Näin jälkikäteen ehkä ymmärrän, että kuvaukseni kivusta ja pyyntö Färkkilän tipasta vahvistivat epäilystä siitä, että olen päihteiden väärinkäyttäjä. Ulosanti ei ole vahvimillaan sairaana ollessa, senhän meistä tietää jokainen.

Hoitaja mittasi minulta lämmön, otti verenpaineen, verensokerin ja kyseli vointia alituiseen. Vuorolla oli kamala kiire ja potilaita oli tupa täynnä. Paikalle pamautti myös mieheni, joka huolestuu aina, kun minulla on päänsärkyä. Ystäväni tarjoutui myös seuraksi ja tyttäreni laittoi vietiä liittyen vointiini. Kaunis ajatus kaikilta läheisiltä olla läsnä asiassa. Kuitenkin kipuun auttaa usein uni ja lepo parhaiten.

Hajut on myös kamalia sietää. Mieheni tuoksui voimakkasti partavedelle ja tyttäreni edellisenä ilta särkyä helpottamaan tuoma märkäpyyhe haisi järkyttävästi pesuaineelle.

Tunnin pötköteltyäni päätti seuraava lääkäri aloittaa Färkkilän tipan tiputtelun, koska särkylääke kokeilusta ei ollut minulle mitään vastetta. Hoitaja tuli laittamaan tippaa. Hoitaja oli jo neljäs, joka kävi asioitani setvimässä. Sama kysymys toistui jokaisen suusta; Mikä sua stressaa? Mitä????? No ei mua stressaa, mulla on migreeni. Kerro vaan, jos sua stressaa... EI MUA STRESSAA, tai ehkä mua stressaa yhtä paljon, kun teitä kaikkia täällä, jotka odottaa kesää ja lomaa. Tipan laitossa tuli ongelmia. Olin sen verran kuivakka akka, että suonia ei meinannut löytyä. Hoitaja sanoi toiselle; Tuutko hei auttaa, että saadaan tälle migreenille tää tippa, kun mulla ei onnistu.

Tippa tiputteli kolmisen tuntia ja pääsin lähtemään kotiin, koska minulla oli ihan hyvä olo ja nälkä. Nälkä on hyvä merkki toipumisesta.

No, miksi pohdin tätä asiaa vielä tänään?

A) Minun nimeni ei ole aivoverenvuoto epäily, eikä migreeni
B) Mä en ole hullu, stressaantunut, alkoholisti tms. mulla on MIGREENI
C) Voisiko niitä toimivaksi havaittuja hoitokeinoja käyttää, että ei joutuisi syömään turhia lääkkeitä ja kaikki työntekijätkin pääsisivät helpommalla potilaasta puhumattakaan

Se hoitajien kuvittelema ressitilani muuten helpottaa ihan kohta, sillä minä jään N. Y .T LOMALLE :)


torstai 4. kesäkuuta 2015

Häkämies, minullakin on nälkä!

Häkämies avasi sanaisen arkkunsa sunnuntaipalkasta tällä viikolla. Hänen mielestään sunnuntai lisät ovat aikansa eläneet ja pitäisi harkita lisien poistamista. Hän ei ymmärrä,miksi kaupat ovat kiinni sunnuntaisin, kun sunnuntain merkitys on muuttunut vuosien saatossa. Hän perustelee asiaa sillä, että on omituista ettei kaupat tai ravintolat ole auki sunnuntaisin. Miettiköhän Häkämies loppuun asti lausuntoaan? Empä usko. Ajatteliko hän ollenkaan esim. hoitoalalla työskenteleviä ihmisiä. Empä usko. Häkämies tienasi vuonna 2013 360 000 euroa. Hän alensi palkkaansa silloin viisi prosenttia. Nyt Häkämies suunnittelee alentavansa omaa palkkaansa edelleen viisiprosenttia. Kuukausittain Häkämies siis alentaa palkkaansa mahdollisesti enemmän kuin minun peruspalkkani verran.

Teen kolmivuorotyötä hoitoalalla. Tienaan vuodessa alle 35 000 euroa. Tienaan vuodessa vähemmän kuin Häkämies kuukaudessa. Saadakseni tuon vuosiansion kasaan teen yövuoroja, iltavuoroja ja viikonlopputöitä. Meillä listat tehdään kolmeksi viikoksi. Kolmen viikon listalla teen usein töitä kaksi viikonloppua ja saatan tehdä yövuoroja viisi kappaletta tai enemmänkin. Viikonloppuisin työskennellessäni minulla ei ole yhteistä aikaa perheeni kanssa. Tyttäreni on koululainen. Koulut ovat avoinna ma-pe klo 8-16 välisellä ajalla. Työskennellessäni yövuoroissa näen perhettäni. Tyttäreni on joskus sanonut, että on kivaa, kun äiti peittelee illalla, kun lähtee töihin, herättää aamulla ja äitin saa herättää, kun tulee koulusta. Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama milloin olen töissä, mutta kun puhutaan perheen ja työn yhteensovittamisesta niin asialla on merkitystä.

Toukokuussa tilinauhassani näkyi vain peruspalkka. Meille maksetaan usein peruspalkka ja lisät eri aikaan. Palkkaa saattaa siis hyvällä tuurilla tulla kaksi kertaa kuukaudessa. Ja voin vannoa, että jokainen työkaverini puhuu rahapulasta kuukausina, joina vuorolisiä ei makseta. Sain palkkani viime viikolla, se oli peruspalkka puhtaana käteen 1566 euroa. Maksoin laskut, joita oli kolahtanut postiluukusta. Puhelinlasku, vuokra, netti, sähkölasku, kuntosalin kuukausimaksu, puhelimen ja tabletin osamaksuerät jne. Kävin kaupassa ja ostin ruokaostosten lisäksi tyttärelleni uudet farkut rikkoutuneiden tilalle. Peruspalkastani on jäljellä enää noin sata euroa. Onneksi minä saan vuorolisät reilun viikon päästä.

Toukokuussa sain vuorolisät pääsiäisen ajalta. Tein koko pääsiäisen yövuoroja. Niistä maksettiin sunnuntaikorvaus. Tienasin noista öistä ja muista vuoroista kolmen viikon ajalta noin 700 euroa. Tuolla rahasummalla katsastutin autoni ja maksoin siihen tarvittavan korjauksen ja kävin tapaamassa äitiäni Helsingissä. Ilman noita lisiä en olisi voinut elää.

Tällä hetkellä koko elämän pyörittäminen on pitkälti vuorolisien varassa. Jos sunnuntailisät lakkautettaisiin niin ei minun kannattaisi töissä käydä. Miksi viitsisin herätä sunnuntai aamuna kuudelta ja jättää perheeni kotiin nukkumaan, jos en saa mitään erillistä korvausta siitä? Jos sunnuntailla ja perheen yhteisellä ajalla ei ole mitään arvoa ihmisten elämässä niin
voisiko tyttäreni käydä koulua viikonloppuina, kun äiti on töissä?

Vuorolisät auttavat siis pitämään talouden joten kuten balanssissa. En haluaisi aikuisena joutua soittelemaan äidiltäni rahaa lainaksi. Kuuleppa Häkämies, sitä minä vaan joudun tekemään, aina välillä! Meillä hajosi astianpesukone, auto ja kahvinkeitin yhtäaikaa. Arvaappa Jyri jäikö alle 2000 euron palkasta rahaa ostaa uusia rikkoutuneiden tilalle! Äiti lainasi rahaa astianpesukoneen ostoon. Taidankin soittaa Jyrille seuraavalla kerralla, kun on hätätilanne. Toivoisin Jyri, että tulisit seuraavan kerran norsunluutornistasi alas katsomaan kansalaisia ennen kuin huutelet. Suosittelen tätä kaikille muillekin, joilla todellisuus on selvästi hämärtynyt!
  

perjantai 22. toukokuuta 2015

Keittiöpyyhkeitä ja vappunaamareita

Minulle suomalaisuudessa on tärkeintä kieli. Olen hyvin onnekas. Voin ajatella ja kirjoittaa näitä tarinoita, koska minulla on minun kieleni.

Kielen opiskelu on tärkeää, kun muuttaa maasta toiseen. Kotoutumista uuteen kulttuuriin on vaikea toteuttaa ilman kielenopiskelua. Me asumme Jyväskylässä, jossa suomenkielenkursseille pääsy on suhteellisen helppoa. Kursseille ei tarvitse jonottaa pääkaupunkiseudun tapaan.

Ennen kurssille pääsyä tehdään alkukartoitus. 

Alkuhaastattelussa selvitetään seuraavat maahanmuuttajan yleiset kotoutumisen valmiudet:

  • luku- ja kirjoitustaito
  • suomen ja ruotsin kielen taito
  • opiskelutaidot ja -valmiudet
  • aikaisempi koulutus ja työkokemus
  • erityistaitoihin liittyvä osaaminen ja muut vahvuudet
  • työllistymis- ja koulutustoiveet
  • elämäntilanne ja siitä johtuvat palvelutarpeet.


Alkukartoitukseen voidaan sisällyttää alkuhaastattelussa saatujen tietojen perusteella muun muassa seuraavia tarkentavia toimenpiteitä:

  • osaamisen kartoitus ja tunnistaminen
  • luku- ja kirjoitustaidon selvittäminen
  • suomen ja/tai ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen taidon selvittäminen
  • opiskelutaitojen selvittäminen
  • urasuunnittelu
  • palvelutarpeiden kartoitus.

Jyväskylässä alkukartoituksen teki aikaisemmin palapeli projekti. Palapeli2-projekti tarjosi maahanmuuttajille suomen kielen opintoja ja muita kotoutumisen tukemiseen sopivia kursseja. Olennaista projektissa oli, että maahanmuuttaja saattoi aloittaa opinnot nopeasti Suomeen muuton jälkeen ilman pitkää odotusaikaa, joka muutoin voi kestää jopa 6-8 viikkoa. 
Palapeli2-projekti toimi vuosina 2008 – 2014. Sitä edelsi vuonna 2001 käynnistynyt Palapeli-projekti.
Molempien projektien tavoitteena oli saada kotoutumis- ja koulutuspolku hyvään alkuun yhteistyössä maahanmuuttajayhdistysten kanssa. Päämääränä oli maahanmuuttajien mahdollisimman nopea sijoittuminen työelämään. Tavoitteet olivat realistiset, koska ne olivat rakentuneet ensimmäisen projektin aikana maahanmuuttajien hyvän kotoutumisen tarpeista ja jo saavutetuista tuloksista.
Projektirahoituksen päätyttyä kaupunkimme kilpailutti projektin ja päätyi ostamaan palvelun konsultti yritykseltä. Palapelin viitoittama tie jäi historiaan. Työntekijät irtisanottiin. He kuitenkin saavuttivat suuria asioita. Työvoimatoimiston ensimmäinen kirje tuli mm. suomen- ja ranskankielillä kotiimme. Tämän ansiosta me molemmat puolisoni kanssa ymmärsimme tarkkaan, kirjeen sisällön. Palapeli projekti sai aikaan paljon. Siksi minusta on harmillista, että tämä hyväksi ja tarpeelliseksi havaittu projekti päättyi.
Minun puolisoni kävi Arfmann Consultin yrityksen järjestämässä kaksi päiväisessä alkukartoituksessa. Tuosta kartoituksesta lähetettiin myös virallinen selvitys kotiimme. 
Arffman consulting oy järjestää palveluita laidasta laitaan.

Yritys

Arffman Consulting Oy järjestää yhdessä työhallinnon kanssa työelämään vasta suuntaaville nuorille tai työelämässään muutosvaiheessa oleville aikuisille räätälöityjä koulutuksia eri puolilla Suomea. Yritys on perustettu vuonna 1993 ja on tällä hetkellä yksi maan suurimmista yksityisistä aikuiskoulutukseen keskittyneistä yrityksistä. Olemme järjestäneet yli 1200 aikuiskoulutusta. Kuukausittain meillä työskentelee keskimäärin noin 30 koulutusalan ammattilaista erilaisissa asiantuntijatehtävissä.
Vuonna 2014 järjestimme yhteensä 72 koulutusta kautta maan ja näiden sisällä yli 55.000 opiskelijatyöpäivää.

Koulutusalat

  • ammattitaito- ja osaamiskartoitukset
  • asiakaspalvelu- ja myyntikoulutukset
  • kielikoulutukset (englanti, ruotsi, venäjä)
  • maahanmuuttajien kieli- ja kotouttamiskoulutukset
  • sosiaali- ja terveysalan koulutukset (esimerkiksi lähihoitaja, lähiavustaja, hoiva-avustaja)
  • taloushallinnon koulutukset
  • tietotekniikkakoulutukset (TIEKEn kortti- ja TIETY -tutkinnot, lisätietoja www.tieke.fi)
  • työelämään ja opiskeluun ohjaavat koulutukset
  • yrittäjyyskoulutukset

Laatu

Arffman Consulting Oy:n asiakkaita ovat julkisen ja yksityisen sektorin organisaatiot sekä järjestettävien koulutusten opiskelijat. Asiakaslähtöisyys on toimintamme kivijalka ja koulutuksen laadukkaan toteutuksen takeena on paitsi jatkuva kehittäminen ja kehittyminen, myös annettujen lupausten pitäminen niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Toiminnanohjaus- ja johtamisjärjestelmämme on sertifioitu vuonna 2005 ja se on päivitetty ISO 9001:2008 standardin mukaiseksi. Järjestelmän auditoi vuosittain Bureau Veritas Certification Finland 
Kuka tarkkailee laatua? Saatuamme ja luettuani selvityksen puolisoni alkukartoituksesta loksahti leukani auki. Paperissa kerrottiin mm. mieheni ammatin olevan ranskankielen tulkki. Hän on toiminut roudarina ja haaveilee tapahtuman järjestäjän ammatista. Minun tietämykseni mukaan mieheni osaa ranskaa äidinkielen veroisesti, mutta ei ole tulkki. Hänellä on ollut oma firma, joka on tuottanut juhlapalveluita ja hän on työskennellyt Espanjassa tehtaassa. Osaamisesta ja työkokemusesta espanjassa elämisen ajalta ei ollut mitään mainintaa.
Otin yhteyttä kartoituksen tekijään mieheni vastusteluista huolimatta. Hän on kiitollinen saamistaan palveluista, olivat ne laadultaan minkälaisia tahansa. Minä taas tutkin asiaa kriittisemmin. Tiedot olivat puutteellisia ja harhaanjohtavia. Keskustelin puhelimessa testaajan kanssa. Puhelun aikana testaaja oli sitä mieltä, että olen epäkunnioittava ja ilkeä, jopa valehtelen. Hän ei nähnyt mitään ongelmaa kartoituksen tuloksessa. Annoin asian olla. Kiitin kartoituksen teosta ja ajattelin olevani typerä, kun menin kyseenalaistamaan asioita.
Illalla puhelimeeni tuli viesti oudosta numerosta. Konsulttifirman työntekijä, jolle soitin selvittääkseni asiaa tuli linjoja pitkin. Hän väitti viestissä minun hyökänneen hänen kimppuunsa. Haukkui minut mustamaalaajaksi, mieheni epärehelliseksi ja harhaanjohdattajaksi. Hän vaati minua olemaan kiitollinen mahdollisuudesta päästä kurssille, JOSTA VIELÄ MAKSETAAN RAHAAKIN!!!
Olin järkyttynyt. En tiennyt, mitä tehdä. Näinkö konsulttiyritys hoitaa asiakastyötä? Näinkö toimitaan firmassa, joka kertoo olevansa laadukas palveluntarjoaja? 
Seuraavana päivänä onni kääntyi ja kotiimme tuli kirje. Mieheni oli valittu suomenkielenkurssille. Kurssi alkoi jo seuraavalla viikolla. Jyväskylässä on onnellinen tilanne. Täällä kursseille ei ole pitkiä jonoja. 
Ensimmäisenä koulupäivänä vein tietty koululaiseni opinahjoonsa. Minua jännitti ehkä eniten. Tiesin, että tästä opiskelijasta voin olla ylpeä! Miehelläni on huikea motivaatio ja hän tekee kotitehtäviä tunnollisesti. Hän on jopa opettajan "lellari". Kokeista tulee hyviä tuloksia ja opettaja palkitsee karamelleillä. Koulupäivät ovat viisi ja puolituntisia ja kotitehtäviä on paljon. Tahti kurssilla on nopea ja alkukartoituksesta huolimatta oppijat ovat hyvin eritasoisia. Porukka on hyvin monikulttuurista ja heille on muodostunut muutamassa kuukaudessa yhteinen kommunikaation kieli SUOMI. Huikeaa!
Eteenpäin on menty opetuksesta 2000-luvun alusta. Silloin eräs tuttavani kävi kurssia, joka pohjautui Punahilkka satuun. Tuttavani ei koskaan oppinut kysymään tietä tai asioimaan kaupassa suomenkieltä apuna käyttäen. Hän tosin oppi kertomaan, että pupulla on töpöhäntä ja sudella on suuri suu. 
Tänä päivänäkin kurssilla on myös valinnaisia aineita. Puolisoni oli saanut valita onginnan ja kankaanpainannan väliltä. Hän oli valinnut onginnan, mutta huomasi seuraavalla viikolla istuvansa kankaanpainanta kurssilla. Samaan aikaan kela muisti kirjeellä. Hän sai hakea ensimmäistä kertaa työttömyysetuutta. Arvatkaapa osasiko hän täyttää kelan kaavakkeen? Ei osannut, mutta hän tietää miten perunalla voi painaa kankaaseen. 
Vappuna kurssilla myös askarreltiin. Kotiin tullessani pöydällä oli Vappunamari. Minä tietty ajattelin, että 13-vuotias tyttäreni on tehnyt sen koulussa. Eipä ollut, se olikin 38-vuotiaan mieheni taidonnäyte. Tyttäreni ihmetteli, miksi puolisoni teki kurssilla vappunaamarin, mutta he eivät enää tehneet koulussa vappuaskarteluja, koska ovat ylittäneet sen pisteen lapsuudesta. Näin me perheen naiset pahasti kyseenalaistamme oppimisen mielekkyyttä. 
Minulla on tänään syntymäpäivä. Sai maailman ihanimman lahjan. Puolisoni tekemän keittiöpyyhkeen, jonka reunat oli eräs suomenkielenkurssilla opiskeleva nainen ommellut. Herkistyin, voiko parempaa lahjaa saada? Ehkä minä nyt jaksan opettaa hänelle kelan hakemuksien täyttöä!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Jo joutui armas aika...

Aloitetaanko taas Suvivirsi keskustelu? Tämä joka keväinen keskustelu on taas avattu. Ei kiitos, en haluan keskustella virrestä. Haluan kuitenkin kertoa sanasen uskonnonvapaudesta.

Suomessa asuu jo 1,2 miljoonaa ihmistä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Kouluissa uskonnonopetus ei saa olla tunnustuksellista, mutta millaista se oikeasti on?

Evankelis-luterilaisen seurakunnan nettisivuilla kerrotaan, että keskeiset teemat ovat:


  • monipuolinen eri uskontoihin ja ajattelutapoihin perehtyminen
  • oman uskonnon tuntemus ja suhteuttaminen muihin uskontoihin
  • uskonnon vaikutus kulttuuriin ja yhteiskuntaan
  • moraalisten ja eettisten kysymysten käsittely
  • erilaisten arvomaailmojen pohdinta ja oman identiteetin rakentaminen
Tämän päivän nuoret ovat tulevaisuuden yhteiskunnan vastuunkantajia. Heidän saamallaan yleissivistyksellä ja kasvatuksella on merkitystä. Siksi kirkko tukee uskonnonopetusta osana koulun opetus- ja kasvatustyötä.
Teemat kuulostavat aikalailla samoilta, kuin elämänkatsomustiedon opetuksessa:
Keskeistä elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteissa on vastuullisuus, toisten huomioiminen, itsenäinen ajattelu ja suvaitsevaisuus. Oppitunneilla voidaan pohtia esimerkiksi kysymyksiä kuten Mikä on oikein? ja Miten tieto ja uskomus eroavat?Elämänkatsomustiedossa tutustutaan myös erilaisiin katsomuksiin ja kulttuureihin. 
Uskontokeskustelu kirvoittaa yleensä myös keskusteluun arvoista. Evankelis-luterilainen seurakunta pitää uskonnonopetusta tärkeänä arvopohjan perustana. He kertovat, että uskonnonopetus kehittää moraalista ja eettistä ajattelua: Miten toisia ihmisiä on kohdeltava? Mikä on oikein, mikä väärin? Minkälaisia seurauksia teoillani on?
 Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako se, että minulla pakanana ei ole arvoja? Tarkoittaako se, että ilman uskonnollista kasvatusta en osaa ajatella eettisesti tai tiedä, miten toisia ihmisiä kohdellaan? Useissa kahvipöytäkeskusteluissa olen kuullut asian olevan juuri niin. Minulle on selitetty, että ilman uskontoa minulla ei ole minkäänlaista arvopohjaa elämässäni. On myös kerrottu, että ilman uskontoa en voi opettaa lapselleni vaikeista asioista, kuten kuolemasta. Jos en opeta lastani uskomaan jumalaan niin mistä hän saa lohtua? Voin pahoin tuollaisten keskustelujen jälkeen. Miksi meidän on niin vaikea kunnioittaa uskonnonvapautta?
Kun uskonnonopetus kouluissa ei saa olla tunnustuksellista niin kysymys kuuluukin, miksi muu toiminta saa olla? Miksi seurakunta käy edelleen pitämässä aamunavauksia kouluilla? Keskusradiosta kajahtaa kerran viikossa. Eri uskontokuntiin kuuluville ja uskonnottomille lapsille on järjestetty monissa kouluissa oheistoimintaa tuolle ajalle. Voi istua korvatulpat korvilla tai istua terveydenhoitajan odotustilassa, koska sinne ei keskusradion ääni kanna.
Härskeimpiä kokemuksia päiväkodissa ja koulussa tapahtuvasta uskonnontuputtamisesta on monia. Päiväkodissa nunnat kävivät pitämässä pyhäkoulua. Minunkin 3-vuotias vietiin pyhäkouluun. Äitini haki tytärtäni hoidosta ja vaati saada selitystä toiminnalle. Lastentarhanopettaja kertoi, että lapsi itse halusi osallistua. Jokainenhan meistä tietää, ettei lapsi voi tuollaisia asioita itse päättää. Ruokarukoilutus on yksi edelleen 2010-luvulla käytössä oleva juttu. Siitä päästiin eroon puhelinsoittojen ja valitusten kautta. Tyttäreni myös joitain vuosia sitten ilmoittautui koulun ilmaisuntaitokerhoon. Siellä opeteltiin näytelmiä Raamatun kertomusten pohjalta. Opettaja (joka oli Kristillisdemokraattisen puolueen jäsen) ei nähnyt tässä mitään ongelmaa. Kerran myös koulu oli unohtanut järjestää toimintaa et-oppilaille ja he viettivät kaksi tuntia päivästään koululla keskenään ilman valvontaa. Tämän taistelun jälkeen olin se hankala vanhempi, koska puolustin oikeuttamme uskonnonvapauteen.
Vuosittain on myös kirkkovierailuita. Syksyllä aloitetaan siunauksella koulutielle, sen jälkeen alkaakin joulukirkko rumba. Jopa joulujuhlia on pidetty kirkossa. Keväällä on pääsiäiskirkko ja mahdollisesti koulun loppumisen kunniaksi jumalanpalvelus. Jokaisesta kirkkovierailusta opettaja laittaa kaavakkeen kotiin. Osallistuuko lapsi vierailuun? Lapselta on kysytty jopa itseltään; joko se teidän äiti antaa sinun tulla kirkkoon?
Koulutien alkaessa täytetään kaavake, jossa kysytään tämä asia jo. Väittäisin, että jokainen vanhempi osaa ilmoittaa koululle, jos olosuhteet muuttuu. Eihän puhelinnumeroita tai osoitteitakaan päivitetä neljää kertaa vuodessa. Erillinen kyseleminen jokaisen tilaisuuden kohdalla tuntuu kiusaamiselta ja tuputtamiselta. Opettaja ei kuitenkaan erikseen ole koskaan ilmoittanut, mitä ne lapset tekevät sillä aikaa, kun muut ovat palvelemassa jumalaa. Yleensä lapsi kertoo väritelleensä tai pelailleensa lautapelejä. Miksi tätä aikaa ei voi hyödyntää esim. tutustumalla erilaisiin kulttuureihin? Miksi nuo lapset eivät koskaan pääse vierailulle? Silloin, kun muut menevät kirkkoon voisi tuo toinen ryhmä tutustua esim. järjestöjen toimintaan tai mennä, vaikka monikulttuurikeskukseen tutustumiskäynnille.
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen otti kantaa noin vuosi sitten uskonnonharjoittamiseen kouluissa. Hänen mielestään kouluissa nykyisessä muodossaan järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet ovat ongelmallisia julkisen vallan puolueettomuuden ja uskonnonvapauden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden näkökulmasta.  Tilaisuudet, joissa mikään uskonto tai vakaumus ei nouse opettajien johdolla erikseen esille, sen sijaan eivät apulaisoikeuskanslerin mukaan ole ongelmallisia. Tällaisia ovat muun muassa yhteiset hiljentymishetket.
Tämän lausunnon jälkeen olen istunut joulujuhlassa, jossa rehtori ystävällisesti ilmoitti; seuraavaksi esitämme jouluevankeliumin. Ne, jotka haluavat voivat lähteä tässä vaiheessa joulun viettoon. Mahtavaa! Hymy nousi huulille. Meidät otettiin juuri huomioon ilman sen kummempaa dramatiikka.
Tänä keväänä istun viimeisen kerran ala-asteen kevätjuhlassa. Aikomuksenani on kajauttaa suvivirsi korkealta ja kovaa ehkä kyyneleitä pidätellen. Ensi syksynä tutustutaan yläasteen maailmaan toivottavasti ilman koulutielle siunaamista. Jokainen vanhempi voisi huolehtia uskontoasvatuksen itse. Omana elinaikanani haluan päästä juhlimaan päivää, jolloin meillä ei ole enää valtionkirkkoa (ja ystävieni häitä kirkossa, kun he pääsevät tasa-arvoisen avioliittolain myötä sanomaan tahdon). 







maanantai 11. toukokuuta 2015

Minkä väriset verhot teillä on makuuhuoneessa?

Naimisiin meno on onnellinen tapahtuma. Naimisiin mennään rakkaudesta toista ihmistä kohtaan, halusta sitoutua meihin ja yhteiseen hyvään. Yleensä avioparit saavat keskittyä toisiinsa ja onneensa. He saavat keskittyä rakentamaan yhteistä hyvää.

Olimme mieheni kanssa seurustelleet kolme vuotta ja avioliitto tuntui hyvältä seuraavalta askeleelta yhteisen elämän rakentamiseksi. Arkemme oli vaatinut, mieheni oleskelua sekä Suomessa, että Espanjassa. Kahden maan välillä ravaaminen ja loputtomat skypepuhelut olivat uuvuttavia. Milloin oli huono yhteys ja puhelut pätkivät, milloin jo suunniteltu Suomeen tulo peruuntui. Huomasimme äkkiä millaista on espanjalainen byrokratia ja korruptio. Omia tietoja oli sieltä vaikea saada. Lomien takia Espanjassa saattoi olla virastot pitkään kiinni. Me suunnittelimme naimisiin menoa ja tarvitsimme mm. esteettömyystodistuksen Espanjasta.

Kaikkiin papereihin piti toimittaa myös Apostille-todistus. Aluksi en edes ymmärtänyt, mitä Apostille tarkoittaa. Kiitos googlen, löysin tarvittavat tiedot. Huomasin nopeasti, että virastoista on turha käydä neuvoja kyselemässä. Ainakaan Keski-Suomen maistraatti ei osannut minulle selittää asioita selkosuomeksi.

Espanjassa on käytössä sähköinen Apostille-todistus ja viranomaisten oli vaikea ymmärtää miksi haluamme sen paperisena. Suomessa Apostille kelpaa vain paperisena, sillä meillä ei ole tietokonejärjetelmää tämän osalta käytössä. Meidän piti toimittaa maistraattiin esteettömyystodistus Espanjan lisäksi Senegalista. Papereiden piti olla virallisen kielenkääntäjän kääntämiä, leimattuja ja legalisoitu. Onneksi Pohjoismaat tekevät yhteistyötä ja paperimme legalisoitiin Tanskan suurlähetystössä Dakarissa.

Tilanteemme oli siis vähän erilainen kuin monen muun avioliittoa suunnittelevan pariskunnan. Kysymys, joka kummitteli takaraivossa oli; voimmeko rakentaa perhe-elämämme minun kotimaahani. Olimme päättäneet, että haluamme asua Suomessa.

Menimme naimisiin marraskuisena iltapäivänä maistraatissa. Olin ihan kamalan hermostunut koko aamun. Vatsaa väänti, tupakkia paloi ja kahvia meni kuppi, jos toinenkin. Työkaverini kävi kaunistamassa minut tilaisuutta varten ja rauhoittelemassa mieltäni. Sain olla prinsessa. Meidät haettiin kotiovelta ja ovet avattiin puolestani. Tilaisuus oli hyvin pieni ja se oli meidän näköisemme. Paikalla oli parhaat ystävämme todistajina ja tietenkin tyttäreni. Häämatka kohdistui suoraan vihkimisen jälkeen Helsinkiin. Mutsin kellarissa oli hyvä viettää hääyötä siskonpedillä.

Arki alkoi ja oli alettava järjetelemään asiat niin, että voisimme toteuttaa haaveemme elämästä Suomessa.  Piti selvittää viranomaisten kanssa oleskelulupa asiat.  Ensimmäinen askel oli  ajanvaraus Jyväskylän poliisilaitokselta, johon piti jättää oleskelulupahakemus. Menimme sovittuna ajankohtana paikalle. Virkailija pyysi esitäytettyä hakemusta. No arvatkaapas olimmeko täyttäneet lomakkeita valmiiksi. Emme olleet. Ei minulla ollut hajuakaan kaavakkeen mittakaavasta tai siitä, missä ja miten sen olisi voinut valmiiksi laatia.

Virkailija ohjasi meidät täyttämään kaavakkeita ja ystävällisesti kertoi ottavansa meidät vastaan, kun paperit olisi täytettynä. Kaavakkeissa kyseltiin kaikkea ensikohtaamisesta tähän päivään saakka. Vastaukset oli mahdutettava pikkuruisiin lokeroihin. Oli muistettava  tarkkoja päivämääriä ja sukulaisten nimiä ja syntymäaikoja. Selviydyimme nipusta ja maksoimme maksun, jotta Sisä-Suomen poliisi voisi alkaa käsittelemään hakemustamme. Samalla piti tietenkin toimittaa vihkitodistus. Aluksi virkailija pyysi myös esteettömyystodistuksia virallisina käännöksinä myös poliisilaitokselle, mutta tuli sitten järkiinsä. Emmehän me olisi voineet Suomessa avioitua ilman noita papereita ja en tiennyt luovuttaako maistraatti noita asiakirjoja eteenpäin. Mietin, mikä ruljanssi olisi alkanut, jos nuo paperit olisi toiseen kertaan tarvinnut saada kaikkine leimoineen.

Lopuksi minun piti myös kirjoittaa selvitys siitä, mitä tekisimme, jos mieheni ei saisi oleskelulupaa ollenkaan. Olin ihmeissäni ja kysyin virkailijalta, mitä paperiin pitäisi laittaa. Hän ei valitettavasti voinut minua neuvoa. Päädyin kirjoittamaan paperiin lauseen; valitamme hallinto-oikeuteen, jos eväätte oleskeluluvan perheenyhdistämisen perusteella.

Meille kerrottiin, että asian käsittelyssä poliisilaitoksella menee aikaa noin kuukaudesta kahteen. Mahdollista olisi myös, että jos avioliittomme osalta poliisilla ilmenee kysyttävää niin meidät kutsuttaisiin kuultaviksi. Alkoi siis jännittävä odotusaika.

Noin kuukauden kuluttua sain puhelun. Meidät kutsuttiin kuultaviksi. Meiltä haluttiin kysyä lisäkysymyksiä. Suoraan sanottuna minua vituttu ja itketti. Epäilikö viranoamiset oikeasti, että kyseessä on lumeliitto. Mielessäni pyöri vain 1990 ilmestynyt Gerard Deparieun ja Andie MacDowelin tähdittämä elokuva Green Gard. Mietin voivatko kysymykset olla samanlaisia kuin elokuvassa. Siis pitääkö mieheni koittaa muistaa parfyymi merkkini tai, mitä bodylotionia meillä on kaapissa.

Olin juuri herännyt, kun puhelin soi. Poliisi soitti ja  kysyi voisimmeko tulla sittenkin eri aikaan kuultaviksi. Voisiko mieheni tulla klo 8 niinkuin oli sovittu, mutta voisinko minä saapua paikalle vasta klo 9? Sanoin, että odottelen tunnin aulassa, sillä en viitsi ajella edestakaisin, koska joka tapauksessa tuon mieheni paikalle autolla. Minulle tuli sellainen tunne tuosta puhelusta, että polisiit olivat vain kiinnostuneita siitä, olemmeko viettäneet yömme samassa paikassa.

Istuin pienessä aulassa Jyväskylän poliisilaitoksella. Ihmisiä tuli ja meni. Jotkut kävivät tekemässä rikosilmoituksia. Jokut koittivat päästä sakoistaan eroon. Minua ahdisti, odotin pääsyä kuulusteluun. Ajattelin, että kaikki muut ihmiset varmasti pitävät minua rikollisena. Tunsin jopa tarvetta alkaa selittelemään muille ihmisille, miksi istun kopissa. Ehdin tuon tunnin aikana ajatella liikaa. Mietin, että onneksi mieheni sai tulkin avuksi kuulusteluun. Näin virallisia asioita olisi lähes mahdotonta hoitaa vieraalla kielellä.

Lopulta minut kutsuttiin huoneeseen. Minulle selitettiin, että virnaomaisten on saatava tieää meistä lisää, koska olemme menneet naimisiin niin lyhyen seurustelun jälkeen. Mietin mielessäni, että kolmen vuoden seurusteluko on lyhyt aika. Mietin myös, miten toiset voivat mennä alttarille ensi treffeillä, mutta me emme voi muodostaa perhettä Suomeen ilman virallisia lupia.

Kysymyksiä alkoi sadella. Missä olette tavanneet? Miehesi on oleskellut Suomessa ja Espanjassa. Miten olette pitäneet yhteyttä? Luettele päivämäärät, milloin miehesi on oleillut Suomessa ja milloin Esapanjassa. Aika kysymyksiin oli vaikea vastata. Emme olleet pitäneet kirjaa sittä, milloin olimme matkustelleet. Onneksi riitti lopulta, että osasin kertoa edes kuukaudet oikein.

Kysymykset jatkuivat. Miehesi on muslimi ja sinä olet kristitty, miten tämä vaikuttaa perhe-elämäänne? Anteeksi, mutta mistä olette saaneet tiedon, että minä olen kristitty? Vastaillessani tajusin, että virkailija pystyy seuraamaan, missä vaiheessa toisen osapuolen kuulustelu on, sillä hän mainitsi, että hyppää noin kymmenen perhe-elämää koskevan kysymyksen yli. Tajusin sen, myös siitä, koska palasimme välillä jo esitettyihin kysymyksiin ja he halusivat tarkennuksia vastauksiini. Kysymysten aihepiirit pomppivat kaupassa käynnistä ja roskien viennistä taloudellisiin tilanteisiin ja selväksi kävi, että kuulustelun ideana  on myös hämmentää vastaaja epäloogisuudella. Kummalla puolella sänkyä nukut jalkopäästä katsottuna? Entä paljonko miehelläsi on sisaruksia? Mitä tienaat vuodessa bruttona?

Lempikysymykseni oli; Minkä väriset verhot makuuhuoneessanne on? Esitänkin haasteen teille kaikille. Kysykää miehiltänne tuo kysymys. Olisi tilaston valossa hauska saada tietää monenko mies tiesi vastauksen. Minä voin ylpeänä kertoa, että minun mieheni tiesi ja sai vuodeksi oleskeluluvan taskuunsa. Haavemme on toteutunut!