sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Mitä tapahtuu, kun jaat kirjoituksesi rasisminvastaisille sivuille?
Joku aika sitten kirjoittelin digitalisaatiosta maahanmuuttajan näkökulmasta. Lisäsin tekstini luettavaksi facebookiin Rasmus ry:n sivuille. Rasmus on valtakunnallinen rasismin ja muukalaispelon vastaista työtä, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia edistävien tahojen ja toimijoiden verkosto ja yhdistys. Rasmuksen ylläpitämillä facebooksivuilla ajattelin olevani turvassa, sillä ryhmässä vastustetaan rasismia. Yhtään oksennusviestiä en ollut blogiini liittyen saanut aiemmin. Ihme ja kumma en ole saanut yhtään herjaavaa viestiä muutenkaan, vaikka jokseenkin äänekkäästi olen ollut mukana maahanmuuttajien asioissa.
Sain julkaisuni alle kannustavia viestejä Rasmuksen sivuilla. Kiitettiin tärkeän asian esille nostamisesta. Joku oli lukaissut muitakin kirjoituksiani ja piti niistä. Olin otettu. Olen pitänyt blogia lähinnä siksi, että kirjoittaminen helpottaa omaa oloani. Kun kirjoitan "vääryyksiä" ylös niin verenpaineeni laskee.
Muutaman tunnin päästä kännykkääni alkoi tulla useita sähköpostiviestejä.
Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi:
Kaksikulttuurinen lapsi on puoliksi maahanmuuttaja. Adoptoidut kokonaan suomalaisia ihonväristä riippumatta.
Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi:
Väitätkö että kiusaaminen tuli yllätyksenä?
Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi:
Missä se apu luuraa kun valtio joutuu laittamaaan omaa rahaa jopa 500 miljoonaa euroa näihin tulijoihin. Villasukkien kutominen ei ole auttamista vaan harrastus.
On myös kerrottu, että refugee welcome porukan auttamishalu on alkanut hiipua kun tv-kamerat on sammutettu. Rahan tarve ei silti lopu ja valtio joutuu kaivamaan omaa rahapussiaan.
Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi:
Lidlissä ei ole lihatiskiä ja jääkiekkoa ei tuona päivänä tullut. . Olipas hölmö tarina.
Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi:
Neekerin nussija
Anonyymi kirjoittaja kommentoi blogiasi:
Musuneekerin patja!
Miksi rasisminvastaista ryhmää ei moderoida? Miksi se pidetään julkisena? Onko pakko yrittää dialogiin ihmisten kanssa, jotka kutsuu herjaavilla nimityksillä ihmisiä?
Ja hei, minä en ole ainut, joka on saanut ahdistavia viestejä Rasmus-ryhmässä kirjoittelun jälkeen. Mv-lehti mm. nappaa jatkuvasti Rasmuksen seinältä juttuja lehteensä. Voisiko facebookiin perustaa turvallisen alustan keskustelulle?
lauantai 7. marraskuuta 2015
Nenäpäivä 2015
Perustettuani Refugees Welcome Keski-Suomi ryhmän olen saanut kutsuja mennä puhumaan monikulttuurisuudesta ja turvapaikanhakijatilanteesta erilaisiin tilaisuuksiin. Kutsuja satelee siinä määrin, että on en ehdi vastata jokaiseen pyyntöön.
Nenäpäivänä sain kutsun mennä puhumaan tyttäreni kouluun. Tottakai otin kutsun ilolla vastaan! Olen tahkonnut 13 vuotta päätäni seinään koulujen ja päiväkotien kanssa siitä, että asioista on puhuttava. Lasten ja nuorten kanssa on keskusteltava eikä vain tuudittauduttava siihen, että monikulttuuruset lapset hoitavat homman pelkällä läsnäolollaan. Miksi asioista pitää puhua? No, koska en äitinä kestä enää yhtään tilannetta, jossa tytärtäni on joku koulukaveri kutsunut neekeriksi tai muuta vastaavaa.
Ei riitä, että koulun senälle maalataan maailmankartta ja voidaan ratsastaa sillä vuosikymmeniä eteenpäin. En myöskään veronmaksajana laittaisi lanttiakaan siihen, että Jyväskylään tuodaan junalla luennoimaan Jani Toivola tai Wilson Kirwa. Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään noita herroja vastaan. Päinvastoin minusta he tekevät hyvää ja tärkeää työtä! Pointtini onkin se, että meillä on jokaisella pitäjällä maahanmuuttajia tai muita monikulttuurisentaustan omaavia ihmisiä, vaikka millä mitalla ja heillä voisi kaikilla olla jotain arvokasta sanottavanaan.
Koululla törmäsin juuri ajatteluun, jota en voi sietää. Monikulttuurisuus näkyy koulumme arjessa päivittäin, sanoi eräs opettajista kahvipöydässä. Ai niinku miten? (mietin mielessäni, ääneen en pohtinut, koska en halunnut latistaa tunnelmaa). Mietin mielessäni; Ai siks, kun täällä on lapsia erimaista tai siksi, kun täällä on kieliluokkia. Vastaus tuli ennen kuin ehdin ajatella loppuun saakka. Meillä on mm. maahanmuuttajien valmentavan opetuksen ryhmä. Ah, mahtavaa, ajattelin. Sehän tekee koulusta tosi monikulttuurisen ja rikkaan.
Yhteiskuntaopintunnille tuli parikymmentä 15-vuotiasta nuorta. Aloitin puheeni kertomalla siitä, miten paljon asenteet ovat Suomessa kiristyneet heidän elinaikanaan. Miten 2000-luvun alun perheeni kokemien positiivisten kysymysten tulva on muuttunut kadulla huuteluihin.
Neekeri, kuiskasi joku poika toiselle. En välittänyt vaan jatkoin sepustustani. Jatkoin tarinaani käyttäen esimerkkejä turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Kysyin nuorilta, mikä on heille omassa kulttuurissaan niin tärkeää, että haluaisivat jakaa sen jollekin tänne tulleelle turvapaikanhakijalle tai maahanmuuttajalle. Tytöt eturivissä olivat aktiivisia, he miettivät esim. musiikin ja ruoan yhteyttä omaan kulttuuriinsa. Pojat takarivissä supattivat ja opettaja käski heitä puhumaan ääneen. KOSKENKORVA, joku huusi. Sen mä haluaisin jakaa mamuille, suomalaisen juomakulttuurin.
Annoin nuorille mahdollisuuden kysymyksiin. Miksi tänne otetaan terroristeja, kysyi yksi pojista. Hän perusti väittämänsä lukemaansa lehtijuttuun Hesarissa. Olen iloinen, että tuo poika uskalsi kysyä ääneen ja saimme hyvän keskustelun aikaiseksi.
Huomaatteko? Onko puhuminen tärkeää? Näkyykö monikulttuurisuus koulun arjessa niin paljon, että riittää pelkkä läsnäolo? Ei riitä! Koin, että tein eilen jotain arvokasta. Sain edes muutamalle nuorelle selitettyä asioita omien kokemusteni kautta.
Illalla olin iloinen siitä, että tyttäreni koulu vietti Nenäpäivää tehden erilisia asioita. Surullinen olin, koska kuulin kuinka moni koulu oli sivuttanut aiheen täysin ja mahdollisuus opettaa suvaitsevaisuutta ja solidaarisuutta jätettiin TAAS kerran käyttämättä!
Nenäpäivänä sain kutsun mennä puhumaan tyttäreni kouluun. Tottakai otin kutsun ilolla vastaan! Olen tahkonnut 13 vuotta päätäni seinään koulujen ja päiväkotien kanssa siitä, että asioista on puhuttava. Lasten ja nuorten kanssa on keskusteltava eikä vain tuudittauduttava siihen, että monikulttuuruset lapset hoitavat homman pelkällä läsnäolollaan. Miksi asioista pitää puhua? No, koska en äitinä kestä enää yhtään tilannetta, jossa tytärtäni on joku koulukaveri kutsunut neekeriksi tai muuta vastaavaa.
Ei riitä, että koulun senälle maalataan maailmankartta ja voidaan ratsastaa sillä vuosikymmeniä eteenpäin. En myöskään veronmaksajana laittaisi lanttiakaan siihen, että Jyväskylään tuodaan junalla luennoimaan Jani Toivola tai Wilson Kirwa. Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään noita herroja vastaan. Päinvastoin minusta he tekevät hyvää ja tärkeää työtä! Pointtini onkin se, että meillä on jokaisella pitäjällä maahanmuuttajia tai muita monikulttuurisentaustan omaavia ihmisiä, vaikka millä mitalla ja heillä voisi kaikilla olla jotain arvokasta sanottavanaan.
Koululla törmäsin juuri ajatteluun, jota en voi sietää. Monikulttuurisuus näkyy koulumme arjessa päivittäin, sanoi eräs opettajista kahvipöydässä. Ai niinku miten? (mietin mielessäni, ääneen en pohtinut, koska en halunnut latistaa tunnelmaa). Mietin mielessäni; Ai siks, kun täällä on lapsia erimaista tai siksi, kun täällä on kieliluokkia. Vastaus tuli ennen kuin ehdin ajatella loppuun saakka. Meillä on mm. maahanmuuttajien valmentavan opetuksen ryhmä. Ah, mahtavaa, ajattelin. Sehän tekee koulusta tosi monikulttuurisen ja rikkaan.
Yhteiskuntaopintunnille tuli parikymmentä 15-vuotiasta nuorta. Aloitin puheeni kertomalla siitä, miten paljon asenteet ovat Suomessa kiristyneet heidän elinaikanaan. Miten 2000-luvun alun perheeni kokemien positiivisten kysymysten tulva on muuttunut kadulla huuteluihin.
Neekeri, kuiskasi joku poika toiselle. En välittänyt vaan jatkoin sepustustani. Jatkoin tarinaani käyttäen esimerkkejä turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Kysyin nuorilta, mikä on heille omassa kulttuurissaan niin tärkeää, että haluaisivat jakaa sen jollekin tänne tulleelle turvapaikanhakijalle tai maahanmuuttajalle. Tytöt eturivissä olivat aktiivisia, he miettivät esim. musiikin ja ruoan yhteyttä omaan kulttuuriinsa. Pojat takarivissä supattivat ja opettaja käski heitä puhumaan ääneen. KOSKENKORVA, joku huusi. Sen mä haluaisin jakaa mamuille, suomalaisen juomakulttuurin.
Annoin nuorille mahdollisuuden kysymyksiin. Miksi tänne otetaan terroristeja, kysyi yksi pojista. Hän perusti väittämänsä lukemaansa lehtijuttuun Hesarissa. Olen iloinen, että tuo poika uskalsi kysyä ääneen ja saimme hyvän keskustelun aikaiseksi.
Huomaatteko? Onko puhuminen tärkeää? Näkyykö monikulttuurisuus koulun arjessa niin paljon, että riittää pelkkä läsnäolo? Ei riitä! Koin, että tein eilen jotain arvokasta. Sain edes muutamalle nuorelle selitettyä asioita omien kokemusteni kautta.
Illalla olin iloinen siitä, että tyttäreni koulu vietti Nenäpäivää tehden erilisia asioita. Surullinen olin, koska kuulin kuinka moni koulu oli sivuttanut aiheen täysin ja mahdollisuus opettaa suvaitsevaisuutta ja solidaarisuutta jätettiin TAAS kerran käyttämättä!
lauantai 31. lokakuuta 2015
Hurraa digitalisaatio
Hallituksemme kärkihankkeisiin kuuluu digitalisaation edistäminen. Kaikki pitää tapahtua netissä verkkopankkitunnuksilla. Se säästää resursseja ja on helvetin tehokasta.
Voit esimerkiksi varata poliisilaitokselta ajan passihakemuksen käsittelyä varten verkossa, hakea Kelan etuuksia tai seurata omia terveystietojasi Kanta.fi palvelussa. Netpostiin saat tilinauhasi, joita ei enää paperisena toimiteta sinulle kotiin.
Jos olet alaikäisen lapsen huoltaja et voi tutustua lapsesi terveystetoihin Kanta.fi palvelussa. Lapsellasi, kun tuskin on verkkopankkitunnuksia. Jos olet menettänyt luottotietosi ei pankkisi välttämättä myönnä sinulle verkkopankkitunnuksia ja et siis ole digitalisaation näkökulmasta tasavertainen kansalainen.
Jos olet maahanmuuttaja saat taistella pankkien kanssa tilinavaamisesta, pankkikortin saamisesta ja vielä verkkopankkitunnuksien saamisesta. Ilman pankkikorttia maksat laskusi pankin kassapalveluissa, jossa veloitetaan 5 euroa siitä, että maksat laskusi. Sitten, kun saat pankkikortin voit käydä pankin tai kaupan aulassa maksamassa laskusi päätteellä, joka on myös maksullista.
Härskeintä on, että esimerkiksi Aktia pankki Jyväskylässä ei halunnut meidän perheen tilejä pankkiinsa, koska puolisoni ei osannut tiliä avatessaan suomenkieltä. Aktiassa palvellaan suomen- ja ruotsinkielillä ja he eivät suosittele pankkinsa käyttämistä tulkin kanssa. Aktian asiakaspalveluun tuumasin, että koska teille ei siis raha kelpaa niin meidän miljoonat lepää muualla.
S-pankki, kaikkien suomalaisten osuuskaupan oma lahja Suomelle ei myöskään anna avata tiliä, jollei sinulla ole suomen passia tai henkilökorttia. Suomalaisella sosiaaliturvatunnuksella ei siis ole tässä asiassa mitään arvoa. Eli minun puolestani Prisma saa tästä eteenpäinkin halpuutta hintoja ja jakaa ämpäreitä, vaikka ilmaiseksi. Me käydäänkin vain Lidlissä!
Nordea pankki ottaa asiakkaakseen maahanmuuttajan mukisematta ja lupaa palveluitaan jopa englanninkielellä. Kuinka sitten käykään, kun varaat ajan englantia osaavalta virkailijalta. Hän puhuu leveää Keski-Suomen murretta sanomatta sanaakaan palvelukielellä, jolla olet aikasi varannut. Tilin saat avattua jopa ensimmäisellä käynnillä. Pankkikorttia odotat kuukausia. Sinun pitää pystyä näyttämään luotettavuutesi. Ettet vaan pese rahaa, siirtele rikollisliiganrahoja ulkomaalaisille pankkitileille ja muuta jännää. Et siis saa ihan tavallista Visa electron korttia.
Alaikäiselle lapselle sitä oikein mainostetaan kotiin saakka. Tule ja hae korttisi nyt, tuosta noin vain. Lapsella sattuu olemaan suomen passi. Sinä, melkein nelikymppinen et sitä saa. Reilua ja loogista? Ministeri Bernerillä valuu rahat veroparatiisiin ja hän saa tilin, kortin ja pankkitunnukset. Kuka epäilee hänen rahojen puhtautta? Reilua ja loogista!
Verkkopankkitunnuksia odotat puoli vuotta. Saat ne vihdoin ja opettelet niiden käyttöä. Päätät tehdä Kelan työmarkkinatuki hakemuksen verkossa. Mitä tapahtuu? Error, not available. Soitat Kelan palvelunumeroon, jossa kerrotaan, että heillä ei ole tiedossa käyttökatkoja. Kysyt soittaessasi voiko tilanne johtua siitä, että kyseessä on maahanmuuttajan asia ja Kela Kerttu vastaa, että kaikilla on samanlaiset oikeuden käyttää verkossa olevia asiointipalveluita. Ehkä nettiselailimesi on vain vanhentunut. Yrität päästä palveluun eri selaimella. Error! Meinaat soittaa Dna:lle ja antaa tulla suorat sanat näistä helvetin 4g yhteyksistä.
Soitat uudelleen Kertulle. Kela Kerttu kehoittaa käymään pankissa. Samalla huomaat, että olet käyttänyt verkkopankkitunnuksistasi suuren osan pelkkien errortilojen jumittamiseen.
Seuraavana päivänä jonotat pankissa. Pääset palvelutiskille, jossa sinulle kerrotaan, että koska olet maahanmuuttaja ja heidän järjestelmänsä käyttää (valitettavasti) automaattisesti kohdallasi tekaistua henkilöturvatunnusta!!!! MITÄ, MIKSI????? Siis, koska olet maahanmuuttaja sinä et voi käyttää ( puoli vuotta odottamiasi) verkkopankkitunnuksia esim. poliisin, netpostin, kanta.fi:n tai Kelan palveluissa. Voit palata asiaan, kun sinulla on suomalainen henkilökortti.
Hurraa digitalisaatio!
Onneksi voit edes käydä Jyväskylän Ikeassa. Onhan sulla sentään pankkikortti, Siellä, kun ei käy käteinen!
Voit esimerkiksi varata poliisilaitokselta ajan passihakemuksen käsittelyä varten verkossa, hakea Kelan etuuksia tai seurata omia terveystietojasi Kanta.fi palvelussa. Netpostiin saat tilinauhasi, joita ei enää paperisena toimiteta sinulle kotiin.
Jos olet alaikäisen lapsen huoltaja et voi tutustua lapsesi terveystetoihin Kanta.fi palvelussa. Lapsellasi, kun tuskin on verkkopankkitunnuksia. Jos olet menettänyt luottotietosi ei pankkisi välttämättä myönnä sinulle verkkopankkitunnuksia ja et siis ole digitalisaation näkökulmasta tasavertainen kansalainen.
Jos olet maahanmuuttaja saat taistella pankkien kanssa tilinavaamisesta, pankkikortin saamisesta ja vielä verkkopankkitunnuksien saamisesta. Ilman pankkikorttia maksat laskusi pankin kassapalveluissa, jossa veloitetaan 5 euroa siitä, että maksat laskusi. Sitten, kun saat pankkikortin voit käydä pankin tai kaupan aulassa maksamassa laskusi päätteellä, joka on myös maksullista.
Härskeintä on, että esimerkiksi Aktia pankki Jyväskylässä ei halunnut meidän perheen tilejä pankkiinsa, koska puolisoni ei osannut tiliä avatessaan suomenkieltä. Aktiassa palvellaan suomen- ja ruotsinkielillä ja he eivät suosittele pankkinsa käyttämistä tulkin kanssa. Aktian asiakaspalveluun tuumasin, että koska teille ei siis raha kelpaa niin meidän miljoonat lepää muualla.
S-pankki, kaikkien suomalaisten osuuskaupan oma lahja Suomelle ei myöskään anna avata tiliä, jollei sinulla ole suomen passia tai henkilökorttia. Suomalaisella sosiaaliturvatunnuksella ei siis ole tässä asiassa mitään arvoa. Eli minun puolestani Prisma saa tästä eteenpäinkin halpuutta hintoja ja jakaa ämpäreitä, vaikka ilmaiseksi. Me käydäänkin vain Lidlissä!
Nordea pankki ottaa asiakkaakseen maahanmuuttajan mukisematta ja lupaa palveluitaan jopa englanninkielellä. Kuinka sitten käykään, kun varaat ajan englantia osaavalta virkailijalta. Hän puhuu leveää Keski-Suomen murretta sanomatta sanaakaan palvelukielellä, jolla olet aikasi varannut. Tilin saat avattua jopa ensimmäisellä käynnillä. Pankkikorttia odotat kuukausia. Sinun pitää pystyä näyttämään luotettavuutesi. Ettet vaan pese rahaa, siirtele rikollisliiganrahoja ulkomaalaisille pankkitileille ja muuta jännää. Et siis saa ihan tavallista Visa electron korttia.
Alaikäiselle lapselle sitä oikein mainostetaan kotiin saakka. Tule ja hae korttisi nyt, tuosta noin vain. Lapsella sattuu olemaan suomen passi. Sinä, melkein nelikymppinen et sitä saa. Reilua ja loogista? Ministeri Bernerillä valuu rahat veroparatiisiin ja hän saa tilin, kortin ja pankkitunnukset. Kuka epäilee hänen rahojen puhtautta? Reilua ja loogista!
Verkkopankkitunnuksia odotat puoli vuotta. Saat ne vihdoin ja opettelet niiden käyttöä. Päätät tehdä Kelan työmarkkinatuki hakemuksen verkossa. Mitä tapahtuu? Error, not available. Soitat Kelan palvelunumeroon, jossa kerrotaan, että heillä ei ole tiedossa käyttökatkoja. Kysyt soittaessasi voiko tilanne johtua siitä, että kyseessä on maahanmuuttajan asia ja Kela Kerttu vastaa, että kaikilla on samanlaiset oikeuden käyttää verkossa olevia asiointipalveluita. Ehkä nettiselailimesi on vain vanhentunut. Yrität päästä palveluun eri selaimella. Error! Meinaat soittaa Dna:lle ja antaa tulla suorat sanat näistä helvetin 4g yhteyksistä.
Soitat uudelleen Kertulle. Kela Kerttu kehoittaa käymään pankissa. Samalla huomaat, että olet käyttänyt verkkopankkitunnuksistasi suuren osan pelkkien errortilojen jumittamiseen.
Seuraavana päivänä jonotat pankissa. Pääset palvelutiskille, jossa sinulle kerrotaan, että koska olet maahanmuuttaja ja heidän järjestelmänsä käyttää (valitettavasti) automaattisesti kohdallasi tekaistua henkilöturvatunnusta!!!! MITÄ, MIKSI????? Siis, koska olet maahanmuuttaja sinä et voi käyttää ( puoli vuotta odottamiasi) verkkopankkitunnuksia esim. poliisin, netpostin, kanta.fi:n tai Kelan palveluissa. Voit palata asiaan, kun sinulla on suomalainen henkilökortti.
Hurraa digitalisaatio!
Onneksi voit edes käydä Jyväskylän Ikeassa. Onhan sulla sentään pankkikortti, Siellä, kun ei käy käteinen!
maanantai 7. syyskuuta 2015
Ei tainnut tietää tyttö
Madamella meni hermot pari viikkoa sitten ihan totaalisesti. Eräs tuttavani huuteli somessa, että hänen lapsensa joutuu olemaan homeisessa koulussa, koska PAKOLAISET tulee väkisin. Minä väitän, että kukaan ei halua jättää kotiaan, perhettään ja rakentamaansa elämää huvikseen.
Suomi kuuluu maailman rikkaimpien maiden joukkoon. Jos meillä ei ole varaa auttaa nyt, millon sitä varaa on? Milloin me olemme riittävän rikkaita? Joidenkin mielestä tuskin koskaan. Suomalaiset pelkää kulttuurinsa puolesta. Pekka Haavisto sanoi kymppi uutisissa yhtenä iltana, että ei meidän kulttuuri voi olla niin heikko. Ei muutama tuhat pakolaista voi olla kulttuurillemme uhka. Olen Pekan kanssa täysin samaa mieltä.
Minua on syytetty vihervassarikukkahattufemakkomädättäjäksi, ei minua lempinimi pahenna. Haluaisin saada sen hatun ja toivonkin, että seuraava nimittelijä lahjoittaisi minulle kukkahatun. Olen kuitenkin lopen uupunut siihen paskaan, mitä ihmiset jauhaa. Väitetään, että pakolaiset saa tukia tuhansia euroja kuukaudessa. Pakolaiset vie naiset, työpaikat, ei huoli apua vääräuskoisilta jne.
Olen kyllästynyt syyttelyyn siitä, että en saisi auttaa ulkomaalaisia vaan pitäisi auttaa ensin suomalaisia. Minun perheeni on monikulttuurinen. Miksi en saisi auttaa perhettäni? Mistä syyttelijät tietää, että en auta suomalaisia? Huomenna olen lähdössä 75-vuotiaan mummoni kanssa virkistysmatkalle pääkaupunkiin. Saattaa olla, että matkalla mummo kutoo villasukkaa jollekin pakolaiselle lahjaksi. Eikö tämä ole sitä lähimmäisen rakkautta?
Kyllästyin niin paljon, että perustaa täräytin viime viikolla Refugees Welcome- Keski-Suomi ryhmän facebookkiin. Ennen ryhmän perustamista hain kovasti kannustusta parilta rautaiselta rouvalta, sain tsemppiä ja tukea, joten oli aika toimia.
Ensin soitin Spr:lle ja kysyin voinko perustaa ryhmän ja saanko AUTTAA jossain asiassa. Punainen risti yllättyi positiivisesti siitä, että joku haluaa auttaa. He yllättyivät, että puhelussani en tiedustellut, mitä kulkutauteja pakolaiset levittää tai pitääkö tyttäret lukita pirttiin. Minä taas yllätyin heidän yllättymisestään.
Refugees Welcome - Keski-Suomi ryhmässä on tällä hetkellä 788 jäsentä. Eilen pidimme ensimmäisen ryhmän kokouksen Jyväskylän monikulttuurikeskus Gloriassa. Matkalla kokoukseen ajattelin, että paikalle tulee ehkä muutama aktiivinen ihminen. Paikalle tuli laskujen mukaan nelisenkymmentä ihmistä!!!! Mukana oli maahanmuuttajia, pakolaisia, suomalaisia miehiä, naisia, perheenäitejä, muslimeja, kristittyjä, lapsia. Kaikilla meillä oli yhteinen nimittäjä; me kaikki haluamme auttaa. Osalla oli mittava kokemus auttamistyöstä. Joku oli ollut vuosia tukihenkilönä, joku jakoi ruokaa vähävaraisille säännöllisesti, joku veti vapaa-ajalla lasten kerhoja. Osa suunnitteli majoittavansa pakolaisia omiin koteihinsa.
Tulin siis siihen johtopäätökseen, että ei halu auttaa ole uusi. Ihmiset auttavat ja ovat aina auttaneet toisiaan. Nyt ihmiset vaan verkostoituvat. Pidättelin kokouksessa onnen kyyneliä ja illalla tirautin muutaman kotona.
Tänään minulle on sadellut haastattelupyyntöjä, halutaan tehdä henkilökuvaa lehteen, olen antanut haastattelun radioon ja alueuutisiin. Media on kiinnostunut todella siitä, mistä tämä auttamisen halu kumpuaa.
Eilen eräs ystäväni kysyi minulta Refugees Welcome palaverissa, että ymmärränkö edes, mitä olen tehnyt. Jos katson viikon elämääni taakse päin, niin voin vain sanoa; ei tainnut tietää tyttö. Meillä on käsissämme tällä hetkellä jotain niin arvokasta ja ainutlaatuista, että sitä on vaikeaa käsittää. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä.
Suomi kuuluu maailman rikkaimpien maiden joukkoon. Jos meillä ei ole varaa auttaa nyt, millon sitä varaa on? Milloin me olemme riittävän rikkaita? Joidenkin mielestä tuskin koskaan. Suomalaiset pelkää kulttuurinsa puolesta. Pekka Haavisto sanoi kymppi uutisissa yhtenä iltana, että ei meidän kulttuuri voi olla niin heikko. Ei muutama tuhat pakolaista voi olla kulttuurillemme uhka. Olen Pekan kanssa täysin samaa mieltä.
Minua on syytetty vihervassarikukkahattufemakkomädättäjäksi, ei minua lempinimi pahenna. Haluaisin saada sen hatun ja toivonkin, että seuraava nimittelijä lahjoittaisi minulle kukkahatun. Olen kuitenkin lopen uupunut siihen paskaan, mitä ihmiset jauhaa. Väitetään, että pakolaiset saa tukia tuhansia euroja kuukaudessa. Pakolaiset vie naiset, työpaikat, ei huoli apua vääräuskoisilta jne.
Olen kyllästynyt syyttelyyn siitä, että en saisi auttaa ulkomaalaisia vaan pitäisi auttaa ensin suomalaisia. Minun perheeni on monikulttuurinen. Miksi en saisi auttaa perhettäni? Mistä syyttelijät tietää, että en auta suomalaisia? Huomenna olen lähdössä 75-vuotiaan mummoni kanssa virkistysmatkalle pääkaupunkiin. Saattaa olla, että matkalla mummo kutoo villasukkaa jollekin pakolaiselle lahjaksi. Eikö tämä ole sitä lähimmäisen rakkautta?
Kyllästyin niin paljon, että perustaa täräytin viime viikolla Refugees Welcome- Keski-Suomi ryhmän facebookkiin. Ennen ryhmän perustamista hain kovasti kannustusta parilta rautaiselta rouvalta, sain tsemppiä ja tukea, joten oli aika toimia.
Ensin soitin Spr:lle ja kysyin voinko perustaa ryhmän ja saanko AUTTAA jossain asiassa. Punainen risti yllättyi positiivisesti siitä, että joku haluaa auttaa. He yllättyivät, että puhelussani en tiedustellut, mitä kulkutauteja pakolaiset levittää tai pitääkö tyttäret lukita pirttiin. Minä taas yllätyin heidän yllättymisestään.
Refugees Welcome - Keski-Suomi ryhmässä on tällä hetkellä 788 jäsentä. Eilen pidimme ensimmäisen ryhmän kokouksen Jyväskylän monikulttuurikeskus Gloriassa. Matkalla kokoukseen ajattelin, että paikalle tulee ehkä muutama aktiivinen ihminen. Paikalle tuli laskujen mukaan nelisenkymmentä ihmistä!!!! Mukana oli maahanmuuttajia, pakolaisia, suomalaisia miehiä, naisia, perheenäitejä, muslimeja, kristittyjä, lapsia. Kaikilla meillä oli yhteinen nimittäjä; me kaikki haluamme auttaa. Osalla oli mittava kokemus auttamistyöstä. Joku oli ollut vuosia tukihenkilönä, joku jakoi ruokaa vähävaraisille säännöllisesti, joku veti vapaa-ajalla lasten kerhoja. Osa suunnitteli majoittavansa pakolaisia omiin koteihinsa.
Tulin siis siihen johtopäätökseen, että ei halu auttaa ole uusi. Ihmiset auttavat ja ovat aina auttaneet toisiaan. Nyt ihmiset vaan verkostoituvat. Pidättelin kokouksessa onnen kyyneliä ja illalla tirautin muutaman kotona.
Tänään minulle on sadellut haastattelupyyntöjä, halutaan tehdä henkilökuvaa lehteen, olen antanut haastattelun radioon ja alueuutisiin. Media on kiinnostunut todella siitä, mistä tämä auttamisen halu kumpuaa.
Eilen eräs ystäväni kysyi minulta Refugees Welcome palaverissa, että ymmärränkö edes, mitä olen tehnyt. Jos katson viikon elämääni taakse päin, niin voin vain sanoa; ei tainnut tietää tyttö. Meillä on käsissämme tällä hetkellä jotain niin arvokasta ja ainutlaatuista, että sitä on vaikeaa käsittää. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Milloin maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja?
Kesä on vierähtänyt ilmaistapahtumien parissa. Jyväskylässä järjestettiin kolmena peräkkäisenä viikonloppuna tapahtumat, jotka liittyivät maahanmuuttajiin.
Ensimmäisenä pidettiin Mahdollisuuksien tori kävelykadulla. Siellä esitteli toimintaansa monikulttuuriset yhdistykset. Esiintyjiksi oli valittu paikkakunnalla toimivia ryhmiä. Seuraavana viikonloppuna järjestettiin Grand bal tapahtuma, jossa juhlittiin afrikkalaisen rumpalin 10-vuotista taivalta Suomessa. Tapahtumassa oli myös basaarialue, jossa samat monikulttuuritoimijat esittelivät toimintaansa ja esiintymässä nähtiin kansainvälisten artistien lisäksi paikallisia toimijita, joiden esityksistä oli päässyt nauttimaan myös Mahdollisuuksien torilla.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Kuokkalan asuinalueella perinteikäs basaaritapahtuma, jossa taas esitteli toimintaansa samat arvokkaat toimijat, esityksien sisällöstä vastasi pitkäli samat paikalliset artistit.
Tapahtumia kävi ihastelemassa samat ihmiset. Omassa kuplassaan elävät jyväskyläläiset ihmiset, jotka eivät pelkää erilaisia kulttuureja. Keskustelu ystävien ja tuttavien kesken oli hedelmällistä. Kuokkalan tapahtumassa suunnittelimme mm. apua mahdollisesti Keuruulle tulevaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta varten.
Jokaiseen tapahtumaan osallistuin perheeni kanssa. Jokaisessa tapahtumassa törmäsimme samaan ilmiöön. Samat monikulttuurisuudesta kiinnostuneet rouvat kävivät joka kerta kysymässä mieheltäni, miten hän viihtyy suomessa. Onko hän täällä töissä, opiskelemassa, mitä hän täällä tekee? Onko hän naimisissa? Jokaisessa tapahtumassa joku rouvista olisi halunnut tarjota miehelleni kahvia, teetä tai juttuseuraa.
Mitä meille jäi mieleen? Näyttääkö mieheni henkilöltä, jolla ei ole varaa ostaa kahvia halutessaan? Eikö kahvia saa kotona? Kannattaako tämän kokoisessa kaupungissa järjestää kolme saman tyylistä tapahtumaa peräkkäisinä viikonloppuina? Kannattaako tapahtumia jatkossa yhdistää? Keitä varten tapahtumia järjestetään, sillä tavoitteena ei ole se, että maahanmuuttaja ahdistuu maahanmuuttajille suunnatussa tapahtumassa. Maahanmuuttajaa saattaa alkaa ahdistaa. Hän miettii näyttääkö perheensä kanssa tapahtumaan osallistuessaan kovasti kotouttamisen tarpeessa olevalta.
Suurinpana kysymyksenä; Milloin maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Milloin loppuvat kysymykset, onko Suomessa kivaa? Mieheni on elänyt täällä jo muutamia vuosia. Vai, onko se niin, että koska on ihonväriltään tumma ei voi koskaan päästä eroon maahanmuuttaja statuksesta?
Tätä pohtiessani herää myös kysymys; onko lapseni sitten maahanmuuttaja joidenkin mielestä, koska hän on luomusuomalaista tummempi? Hän on syntynyt suomessa. Mistä erottaa suomalaisen vuonna 2015?
Ensimmäisenä pidettiin Mahdollisuuksien tori kävelykadulla. Siellä esitteli toimintaansa monikulttuuriset yhdistykset. Esiintyjiksi oli valittu paikkakunnalla toimivia ryhmiä. Seuraavana viikonloppuna järjestettiin Grand bal tapahtuma, jossa juhlittiin afrikkalaisen rumpalin 10-vuotista taivalta Suomessa. Tapahtumassa oli myös basaarialue, jossa samat monikulttuuritoimijat esittelivät toimintaansa ja esiintymässä nähtiin kansainvälisten artistien lisäksi paikallisia toimijita, joiden esityksistä oli päässyt nauttimaan myös Mahdollisuuksien torilla.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Kuokkalan asuinalueella perinteikäs basaaritapahtuma, jossa taas esitteli toimintaansa samat arvokkaat toimijat, esityksien sisällöstä vastasi pitkäli samat paikalliset artistit.
Tapahtumia kävi ihastelemassa samat ihmiset. Omassa kuplassaan elävät jyväskyläläiset ihmiset, jotka eivät pelkää erilaisia kulttuureja. Keskustelu ystävien ja tuttavien kesken oli hedelmällistä. Kuokkalan tapahtumassa suunnittelimme mm. apua mahdollisesti Keuruulle tulevaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta varten.
Jokaiseen tapahtumaan osallistuin perheeni kanssa. Jokaisessa tapahtumassa törmäsimme samaan ilmiöön. Samat monikulttuurisuudesta kiinnostuneet rouvat kävivät joka kerta kysymässä mieheltäni, miten hän viihtyy suomessa. Onko hän täällä töissä, opiskelemassa, mitä hän täällä tekee? Onko hän naimisissa? Jokaisessa tapahtumassa joku rouvista olisi halunnut tarjota miehelleni kahvia, teetä tai juttuseuraa.
Mitä meille jäi mieleen? Näyttääkö mieheni henkilöltä, jolla ei ole varaa ostaa kahvia halutessaan? Eikö kahvia saa kotona? Kannattaako tämän kokoisessa kaupungissa järjestää kolme saman tyylistä tapahtumaa peräkkäisinä viikonloppuina? Kannattaako tapahtumia jatkossa yhdistää? Keitä varten tapahtumia järjestetään, sillä tavoitteena ei ole se, että maahanmuuttaja ahdistuu maahanmuuttajille suunnatussa tapahtumassa. Maahanmuuttajaa saattaa alkaa ahdistaa. Hän miettii näyttääkö perheensä kanssa tapahtumaan osallistuessaan kovasti kotouttamisen tarpeessa olevalta.
Suurinpana kysymyksenä; Milloin maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Milloin loppuvat kysymykset, onko Suomessa kivaa? Mieheni on elänyt täällä jo muutamia vuosia. Vai, onko se niin, että koska on ihonväriltään tumma ei voi koskaan päästä eroon maahanmuuttaja statuksesta?
Tätä pohtiessani herää myös kysymys; onko lapseni sitten maahanmuuttaja joidenkin mielestä, koska hän on luomusuomalaista tummempi? Hän on syntynyt suomessa. Mistä erottaa suomalaisen vuonna 2015?
torstai 6. elokuuta 2015
Taistelu rasismia vastaan tuntuu kovin loputtomalta.
Olen jo vuosia taistellut perheeni oikeuksista. Peräänkuulluttanut koulujen rasisminvastaista työtä.
Maaliskuussa 2013 sohaisin todenteolla ampiaspesää kirjoittamalla seuraavan mielipidekirjoituksen Keskisuomalaiseen:
Tällä viikolla vietetään rasismin vastaista viikkoa. Torstaina on YK:n rasismin vastainen päivä. Ympäri Suomea on tapahtumia aiheeseen liittyen. Kotkassa julkistetaan rasismin vastaisen julistekilpailun voittaja.
Oma tyttäreni käy ala-astetta Jyväskylässä. Häntä on tummemman ihonsa takia nimitelty jo päiväkoti-ikäisenä neekeriksi, mustaksi mälliksi, apinaksi jne.
Lapseni on syntynyt Suomessa ja hän on Suomen kansalainen. Lapsen isä on kyllä maahanmuuttaja, mutta ei lapseni.
Nimittelyä on selvitelty koulussa useasti. Perheellemme on ehdotettu lapsen siirtämistä toiseen kouluun, koska siellä on enemmän maahanmuuttajia.
Kiusaajat ovat saaneet jälki-istuntoa nimittelyn vuoksi. Mikä on minun tyttäreni osa? Hän on saanut osakseen huonon itsetunnon, epävarmuuden sekä aikuisten välinpitämättömyyden. Hän ei uskalla käydä kirjoittamassa taululle epäonnistumisen pelossa vaan kertoo mieluummin unohtaneensa tehdä läksyt.
Joku opettaja on jopa kyseenalaistanut lapseni kokemuksen kiusaamisesta. ”Ei se voinut olla Pekka, joka sinulle huuteli, hän on niin kiltti lapsi”. Valehteleeko siis minun tyttäreni? Enpä usko. Olen yrittänyt kertoa avoimesti perheeni kokemasta rasismista, mutta sille on heilautettu kättä.
Tuntuu, että ne, joita ongelma ei kosketa, eivät välitä. Koulun viesti on, että kotona opittuja asenteita on vaikea muuttaa.
Viime vuonna rasismin vastaisella viikolla toimitin koululle valmiit materiaalit ja nettisivujen linkit, jotta asiasta voitaisiin puhua. Olen ehdottanut koululle rasismin vastaista toimintaa niin, että järjestäisin sen itse, mutta se ei ole sopinut.
Tänä vuonna kysyin, mitä koulu aikoo tehdä rasismin vastaisella viikolla. Lapseni koulu ei ota rasismin vastaista viikkoa huomioon opetuksessa. Jyväskylän koulujen monikulttuurisuusopinnot keskittyvät maahanmuuttajataustaisten lasten suomenkielen opetukseen.
Koulussa vietetään tällä viikolla ”ilmastoystävällistä viikkoa”, jossa puhutaan kierrätyksestä. Aihe on paljon helpompi opettaa kuin se, että meitä ihmisiä on monenlaisia.
Sanotaan myös, että rasismin vastainen työ vaatii rahaa ja sitä ei ole. Avoimesti asioista keskusteleminen ja lasten mielipiteiden sekä kokemusten kuunteleminen ei vaadi rahaa. Se vaatii kuuntelevia korvia ja aikaa.
Tuo teksti TODELLA sohaisi ampiaspesää. Tyttäreni opettaja soitti heti luettuaan lehden. Hän oli erittäin vihainen siitä, miten voin omalla nimelläni kirjoittaa noin lehteen. Hän saa nyt hävetä kaikkien muiden vanhempien edessä. Opettaja näki itsensä, vieläkään ei käynyt mielessä se, miten tyttäreni jaksaa päivästä ja vuodesta toiseen. Tuolloin kuuluin myös vanhempaintoimikuntaan. Siellä rehtori otti puheeksi kirjoitukseni; Seuraavaksi SINÄ voitkin kertoa, mitä olet viime päivinä saanut aikaiseksi. Olin aivan järkyttynyt tuosta lähestymistavasta. Kerroin vanhemmille kokemuksistamme ja äidit kävivät halaamassa minua itkunsa lomassa. Rehtorin hyökkäys perhettäni kohtaan kääntyi siis täysin häntä itseään vastaan. Vanhemmat alkoivat peräänkuuluttaa rasisminvastaista työtä koulussa.
Meidän perheemme ratkaisu oli kuitenkin koulunvaihto.
Kaksi vuotta ala-astetta tyttäreni kävi kahden kilometrin päässä kotoamme. Lähikoulun rehtori soitti vielä ja yritti saada meitä muuttamaan mieltämme koulunvaihtoon liittyen. Hän vetosi pitkään koulumatkaan. Toisessa koulussa tyttäreni pääsi omiensa joukkoon. Koulussa oli useita maahanmuuttajataustaisia lapsia sekä kansainväliset luokat, joten hän pääsi heti porukkaan mukaan. Viimeisenä vuonna kuusi vuotta rasisminvastaisesta viikosta puhuttuani järjesti koulu ohjelmaa tänä keväänä ko. viikolla.
Ensi viikolla yläasteen alkaessa tyttäreni pääsee luokalle, jossa opetuskielenä on englanti. Lapsia on eripuolilta maailmaa. Luulen ja toivon, että tuossa yhteisössä tyttäreni ei tarvitse enää yhtään kertaa kuulla olevansa neekeri.
Minulla on unelma jatkoa ajatellen:
Minulla on unelma. Minulla on unelma siitä, että peruskoulut heräisivät monikulttuurisuuteen. Minulla on unelma, että lapseni ei tarvitsisi kuunnella koulussa olevansa neekeri. Minulla on unelma, että opettaja puuttuu vihdoin tähän. Minulla on unelma, että monikulttuurisuus koulussa on ensi lukuvuonna muutakin kuin ruokalan seinälle piirretty maailmankartta.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Ärsyttävät lokit ja aikuiset, huokaus!
Kolme lomapäivää on kulunut. Loman tarkoitus on rentoutua. Tai ainakin kaikki odottavat lomaansa kovasti, ajatuksena rentoutua.
Lähdimme porukalla lomailemaan pääkaupunkiimme, Helsinkiin. Iloksemme löysimme veturi tarjouksella halvat junaliput. Mahtava ajatus! Mamman ei tarvitse toimia kuskina ees ja taas. Junassa selvisimme Riihimäelle saakka ongelmitta. Siellä junaan nousi vanhempi rouva. Hän katsoi tuimasti miestäni ja ilmoitti kuuluvalla äänellä; SINÄ ISTUT MINUN PAIKALLANI. Minä sanoin rouvalle, että sitten meille on myyty samat paikat. Rouva tarkasti lippunsa ja totesi olevansa väärässä. Hän ei kuitenkaan muistanut pahoitella tapahtunutta. Huokaus!
Tiistaina matkasimme Suomenlinnaan omalla veneseurueella. Maihinnoustuamme koin ensimmäisen ärsyyntymiseni. Valimon vessaan oli ängennyt suuri joukko ihmisiä. Oli huuliaan maalaava cityprinsessa peilin edessä. Yhdessä vessassa Aamu ja Ilta tappeli, kumpi saa pissata ensin. Viereisestä kopista äiti komensi Aamua ja Iltaa vaatien samalla Pilviä koittamaan vielä kerran, jos se pissi tulisikin. Mietin pitäisikö itse pantata vielä hetki. Sitten alkoikin hirveä ruljanssi, kuka kädet saa ensin pestä ja jättikö Ilta laittamatta saippuaa käsiinsä. Huokaus!
Kiertelimme koko päivän Suomenlinnassa, joten meillä oli toki mukana myös eväitä. Löysimme kivan tuulettoman paikan ja latasimme kirsikat ja aprikoosit esiin. Saimme HETI ystäviä...LOKEISTA. Huokaus!
Odottelimme illalla Valimon vierasvenesatamassa kapteeniamme ja rannassa käytiin kisaa saako riippukeinussa maata nyt Eero vai Aaro. Eero sai olla kauemmin kuin minä... Huokaus!
Keskiviikkona suuntasimme raitiovaunu museoon. Siellä sai käydä istumassa ikivanhojen raitiovaunujen kyydissä, leikkiä lipuntarkastajaa ja istua ohjaamossa. Äiti; Oliver ei anna mun ajaa... Mutta, kun Matias sai äsken olla ekana.... Huokaus!
Menimme myös ratikalla Linnanmäelle. Tottakai alkoi tehdä mieli jäätelöä. Kassalla selvisin vain pienillä huokauksilla, olenhan lomalla. Jos kuitenkin toimit kassalla, olisi ihan kiva, jos sattuisit osaamaan peruslaskutoimitukset tai osaisit antaa rahasta takaisin. Ainakin yrittäisit ilman, että asiakas joutuu laskemaan puolestasi. Huokaus!
Istahdimme terassille nauttimaan kahvia ja jätskiä. Viereiseen pöytään istui isä kahden poikansa kanssa. Isä oli ostanut itselleen vohvelin kaikilla höysteillä. Lapset tuijottivat isää, joka hoki vohvelisuussaan; pojat kohta mennään pelaamaan. Kuusitoista kertaa kuultuani tuon lauseen, en tiennyt alkaisinko itkeä vai nauraa. Huokaus!
Sitten saapui ystävämme LOKIT. Kaksi lokkia yritti hyökätä jäätelööni eripuolilta. Samalla mutsi varoitti oravasta jakani juuressa. Suustani pääsi ärräpäitä ja sain toruvia katseita naapuripöydästä. Olimmehan tietty lasten elämyspuistossa. En pystynyt pidettelemään kauhuani, sillä pelkäänhän oravia maailmassa ehkä eniten. Lopulta seisoin tuolilla. Huokaus!
Viereiseen pöytään ilmestyi pari pikkupoikaa, jotka olivat keskenään Lintsillä nauttimassa lomapäivästä. Pojat olivat juuri ostaneet itselleen taksarit. Lokki otti syöksyn toisen pojan lautaselle ja puolet pojan annoksesta oli maassa. Orava hiillosti pojan jalanjuuressa. Huokaus!!!!
Jatkoimme kahvittelutuokion jälkeen Lintsin ilmaisiin laitteisiin. Yksi laitteista on mm. muksujuna pienille lapsille. Lapset jonottivat sitkeästi junan kyytiin. Lähtö kuitenkin kesti ja kesti. Miksi? No just siksi, kun isän piti houkutella Hermannia kyytiin ensin kymmenen minuuttia ja sitten Hermanni piti hakea pois, koska ei halunnutkaan matkustaa junalla. Huokaus! Lopuksi vielä piti odottaa, että Ulpu ymmärtää istua rauhassa ja ja ja ja...homma uhkasi levitä ihan palasiksi.
HUOKAUS HUOKAUS HUOKAUS HUOKAUS!!!!!
Huomenna makaan viltillä kalliolla koko päivän auringon paisteessa ja luen pokkaria, mutta auta armias, jos sataa HUOKAUS!
Lähdimme porukalla lomailemaan pääkaupunkiimme, Helsinkiin. Iloksemme löysimme veturi tarjouksella halvat junaliput. Mahtava ajatus! Mamman ei tarvitse toimia kuskina ees ja taas. Junassa selvisimme Riihimäelle saakka ongelmitta. Siellä junaan nousi vanhempi rouva. Hän katsoi tuimasti miestäni ja ilmoitti kuuluvalla äänellä; SINÄ ISTUT MINUN PAIKALLANI. Minä sanoin rouvalle, että sitten meille on myyty samat paikat. Rouva tarkasti lippunsa ja totesi olevansa väärässä. Hän ei kuitenkaan muistanut pahoitella tapahtunutta. Huokaus!
Tiistaina matkasimme Suomenlinnaan omalla veneseurueella. Maihinnoustuamme koin ensimmäisen ärsyyntymiseni. Valimon vessaan oli ängennyt suuri joukko ihmisiä. Oli huuliaan maalaava cityprinsessa peilin edessä. Yhdessä vessassa Aamu ja Ilta tappeli, kumpi saa pissata ensin. Viereisestä kopista äiti komensi Aamua ja Iltaa vaatien samalla Pilviä koittamaan vielä kerran, jos se pissi tulisikin. Mietin pitäisikö itse pantata vielä hetki. Sitten alkoikin hirveä ruljanssi, kuka kädet saa ensin pestä ja jättikö Ilta laittamatta saippuaa käsiinsä. Huokaus!
Kiertelimme koko päivän Suomenlinnassa, joten meillä oli toki mukana myös eväitä. Löysimme kivan tuulettoman paikan ja latasimme kirsikat ja aprikoosit esiin. Saimme HETI ystäviä...LOKEISTA. Huokaus!
Odottelimme illalla Valimon vierasvenesatamassa kapteeniamme ja rannassa käytiin kisaa saako riippukeinussa maata nyt Eero vai Aaro. Eero sai olla kauemmin kuin minä... Huokaus!
Keskiviikkona suuntasimme raitiovaunu museoon. Siellä sai käydä istumassa ikivanhojen raitiovaunujen kyydissä, leikkiä lipuntarkastajaa ja istua ohjaamossa. Äiti; Oliver ei anna mun ajaa... Mutta, kun Matias sai äsken olla ekana.... Huokaus!
Menimme myös ratikalla Linnanmäelle. Tottakai alkoi tehdä mieli jäätelöä. Kassalla selvisin vain pienillä huokauksilla, olenhan lomalla. Jos kuitenkin toimit kassalla, olisi ihan kiva, jos sattuisit osaamaan peruslaskutoimitukset tai osaisit antaa rahasta takaisin. Ainakin yrittäisit ilman, että asiakas joutuu laskemaan puolestasi. Huokaus!
Istahdimme terassille nauttimaan kahvia ja jätskiä. Viereiseen pöytään istui isä kahden poikansa kanssa. Isä oli ostanut itselleen vohvelin kaikilla höysteillä. Lapset tuijottivat isää, joka hoki vohvelisuussaan; pojat kohta mennään pelaamaan. Kuusitoista kertaa kuultuani tuon lauseen, en tiennyt alkaisinko itkeä vai nauraa. Huokaus!
Sitten saapui ystävämme LOKIT. Kaksi lokkia yritti hyökätä jäätelööni eripuolilta. Samalla mutsi varoitti oravasta jakani juuressa. Suustani pääsi ärräpäitä ja sain toruvia katseita naapuripöydästä. Olimmehan tietty lasten elämyspuistossa. En pystynyt pidettelemään kauhuani, sillä pelkäänhän oravia maailmassa ehkä eniten. Lopulta seisoin tuolilla. Huokaus!
Viereiseen pöytään ilmestyi pari pikkupoikaa, jotka olivat keskenään Lintsillä nauttimassa lomapäivästä. Pojat olivat juuri ostaneet itselleen taksarit. Lokki otti syöksyn toisen pojan lautaselle ja puolet pojan annoksesta oli maassa. Orava hiillosti pojan jalanjuuressa. Huokaus!!!!
Jatkoimme kahvittelutuokion jälkeen Lintsin ilmaisiin laitteisiin. Yksi laitteista on mm. muksujuna pienille lapsille. Lapset jonottivat sitkeästi junan kyytiin. Lähtö kuitenkin kesti ja kesti. Miksi? No just siksi, kun isän piti houkutella Hermannia kyytiin ensin kymmenen minuuttia ja sitten Hermanni piti hakea pois, koska ei halunnutkaan matkustaa junalla. Huokaus! Lopuksi vielä piti odottaa, että Ulpu ymmärtää istua rauhassa ja ja ja ja...homma uhkasi levitä ihan palasiksi.
HUOKAUS HUOKAUS HUOKAUS HUOKAUS!!!!!
Huomenna makaan viltillä kalliolla koko päivän auringon paisteessa ja luen pokkaria, mutta auta armias, jos sataa HUOKAUS!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)