Madamella meni hermot pari viikkoa sitten ihan totaalisesti. Eräs tuttavani huuteli somessa, että hänen lapsensa joutuu olemaan homeisessa koulussa, koska PAKOLAISET tulee väkisin. Minä väitän, että kukaan ei halua jättää kotiaan, perhettään ja rakentamaansa elämää huvikseen.
Suomi kuuluu maailman rikkaimpien maiden joukkoon. Jos meillä ei ole varaa auttaa nyt, millon sitä varaa on? Milloin me olemme riittävän rikkaita? Joidenkin mielestä tuskin koskaan. Suomalaiset pelkää kulttuurinsa puolesta. Pekka Haavisto sanoi kymppi uutisissa yhtenä iltana, että ei meidän kulttuuri voi olla niin heikko. Ei muutama tuhat pakolaista voi olla kulttuurillemme uhka. Olen Pekan kanssa täysin samaa mieltä.
Minua on syytetty vihervassarikukkahattufemakkomädättäjäksi, ei minua lempinimi pahenna. Haluaisin saada sen hatun ja toivonkin, että seuraava nimittelijä lahjoittaisi minulle kukkahatun. Olen kuitenkin lopen uupunut siihen paskaan, mitä ihmiset jauhaa. Väitetään, että pakolaiset saa tukia tuhansia euroja kuukaudessa. Pakolaiset vie naiset, työpaikat, ei huoli apua vääräuskoisilta jne.
Olen kyllästynyt syyttelyyn siitä, että en saisi auttaa ulkomaalaisia vaan pitäisi auttaa ensin suomalaisia. Minun perheeni on monikulttuurinen. Miksi en saisi auttaa perhettäni? Mistä syyttelijät tietää, että en auta suomalaisia? Huomenna olen lähdössä 75-vuotiaan mummoni kanssa virkistysmatkalle pääkaupunkiin. Saattaa olla, että matkalla mummo kutoo villasukkaa jollekin pakolaiselle lahjaksi. Eikö tämä ole sitä lähimmäisen rakkautta?
Kyllästyin niin paljon, että perustaa täräytin viime viikolla Refugees Welcome- Keski-Suomi ryhmän facebookkiin. Ennen ryhmän perustamista hain kovasti kannustusta parilta rautaiselta rouvalta, sain tsemppiä ja tukea, joten oli aika toimia.
Ensin soitin Spr:lle ja kysyin voinko perustaa ryhmän ja saanko AUTTAA jossain asiassa. Punainen risti yllättyi positiivisesti siitä, että joku haluaa auttaa. He yllättyivät, että puhelussani en tiedustellut, mitä kulkutauteja pakolaiset levittää tai pitääkö tyttäret lukita pirttiin. Minä taas yllätyin heidän yllättymisestään.
Refugees Welcome - Keski-Suomi ryhmässä on tällä hetkellä 788 jäsentä. Eilen pidimme ensimmäisen ryhmän kokouksen Jyväskylän monikulttuurikeskus Gloriassa. Matkalla kokoukseen ajattelin, että paikalle tulee ehkä muutama aktiivinen ihminen. Paikalle tuli laskujen mukaan nelisenkymmentä ihmistä!!!! Mukana oli maahanmuuttajia, pakolaisia, suomalaisia miehiä, naisia, perheenäitejä, muslimeja, kristittyjä, lapsia. Kaikilla meillä oli yhteinen nimittäjä; me kaikki haluamme auttaa. Osalla oli mittava kokemus auttamistyöstä. Joku oli ollut vuosia tukihenkilönä, joku jakoi ruokaa vähävaraisille säännöllisesti, joku veti vapaa-ajalla lasten kerhoja. Osa suunnitteli majoittavansa pakolaisia omiin koteihinsa.
Tulin siis siihen johtopäätökseen, että ei halu auttaa ole uusi. Ihmiset auttavat ja ovat aina auttaneet toisiaan. Nyt ihmiset vaan verkostoituvat. Pidättelin kokouksessa onnen kyyneliä ja illalla tirautin muutaman kotona.
Tänään minulle on sadellut haastattelupyyntöjä, halutaan tehdä henkilökuvaa lehteen, olen antanut haastattelun radioon ja alueuutisiin. Media on kiinnostunut todella siitä, mistä tämä auttamisen halu kumpuaa.
Eilen eräs ystäväni kysyi minulta Refugees Welcome palaverissa, että ymmärränkö edes, mitä olen tehnyt. Jos katson viikon elämääni taakse päin, niin voin vain sanoa; ei tainnut tietää tyttö. Meillä on käsissämme tällä hetkellä jotain niin arvokasta ja ainutlaatuista, että sitä on vaikeaa käsittää. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä.
